— Esiveli, mitä kirjallisuutta sinä olisit suonut mukaan vietäväksi? kysyi Sven herra.
— Kirjallisuutta ja taidetta vaille eivät uudet yhteiskunnat olisi jääneet. Mutta kirjallisuus olisi supistettu käsittämään paraita kristillisiä ja käytöllisesti hyödyllisiä kirjoja, joihin luen matematiset ja kielitieteelliset. Maalaajoita olisi seurannut mukana, semmoisia kuin enkelinvertainen Fra Giovanni Fiesolesta ja — miksei niinkin? — semmoisia kuin mestari Gudmund, ja rakennusmestareita olisi mennyt myötä semmoisia, joista minulle on sanottu, että he, rakentaessaan kirkkoja kristikunnalle, aina pitivät silmällä sitä suurta magisteriumia, jota he koettivat kirkkorakennusten muodoissa eduskuvallisesti esittää ja loivat oman elämänsä vaellusretkeksi taivasta-tavottelevain holvikaarrosten alla, joita ikuisuuden ikävöintä ponnisti ylöspäin. Kuvanveistäjiäkin olisin mielelläni sinne lähettänyt semmoisia kuin Kultaisen-portin mestarin Freibergissä.
— Minä jätän herrain harkittavaksi, sanoi Sven herra, eikö sentään saisi jättää jotain saarta likellä rannikkoa siivojen humanistien turvapaikaksi, jossa Cicero ja Horatiuskin kuritettuna, Virgilius, Seneka ja Lukanus, ehkäpä myös nuo oppineet herrat Skaliger ja Reuchlin saisivat asua. Minä tulisin toimeen lukkarin virassa sillä saarella.
Gudmund mestari oli kuullut mainittavan kirjaa Utopian saaresta, ja kysyi, oliko joku hänen oppineista veljistään lukenut sen tai osaisiko siitä selkoa tehdä. Kyllä, Svante tohtori oli lukenut englantilaisen kanslerin Thomas Moruksen kirjan Paraasta yhteiskuntajärjestyksestä eli siitä uudesta Ei-missälän (Utopian) saaresta.
— Etupäässä haluaisin tietysti tietää, niille kannalle pappien olo siellä on järjestetty — jos siellä pappia on, virkkoi kirkkoherra.
— Pappia siellä on, tiesi tohtori sanoa, vaikka ei paljo. Ne valitsee kansa semmoisien seasta, jotka elämässään ovat osottaneet erinomaista puhtautta ja omanhyödyn pyytämättömyyttä. He ovat velvolliset opettamaan nuorisoa, auttamaan vanhempia ihmisiä neuvoilla, opastamaan esimerkillään kansaa sekä kodillisten että kansallisten hyveiden tiellä. He elävät toimekasta elämää yhteisen hyvän eteen ja lähtevät sotaankin, jos vihollinen uhkaa isänmaata.
— Saavatko he naida?
— Avioliittoon meno on heidän velvollisuutenaan.
— Onhan sillä hyvä puolensa, sen myönnän suoraan, sanoi Sven herra, mutta on sillä vaaransakin. Kellä on omia lapsia, hän on luonnostaan taipuisa katsomaan etupäässä näiden parasta ja kohtelemaan kirkolta saamiansa lapsia isäpuolen tavalla. Mitä uskontoa nämä papit julistavat?
— Valtion uskontoa, jossa on vain kolme uskonkappalta: 1) on olemassa korkein olento; 2) ihmishenki on kuolematon; 3) ruumiillisen kuoleman jälkeen tulee palkka. Muutoin saa kukin vapaasti tunnustaa omaa uskoansa; saarella on paljo kristityltä. Yrityksiä pakottamaan toisen omaatuntoa rangaistaan rikoksina.