— Niin, käännyttää häntä. Nyt on liian myöhäistä. Jos sinä korkeissa asioissa ja sielun tärkeissä kysymyksissä olisit jutellut hänen kanssaan yhtä paljon kuin lapsuudestani asti olet minulle niistä puhunut, olisi ehkä kaikki toisin.
— Taivaan Herra! huudahti Gudmund mestari, seisahtui ja löi otsaansa;
Margit, luulenpa että olet oikeassa.
— Hän ei olisi sitten niin joutunut Laurin yksinvallan alle kuin nyt. Sinä olet jaloluontoinen mies. Lauri ei ole. Äiti olisi helpommin tullut sinun vaikutukseksi alaiseksi kuin hänen, sillä äiti on jalo hänkin, mutta hän ei tule toimeen ilman miehen johtavaa arvostelua.
— Taivaan Herra! sanoi mestari, istausi alimmalle porrasistuimelle, ja löi taaskin otsaansa. Margit, Margit, sinä puhut oikein. Mutta mitä nyt on tehtävä?
— Ei minun ymmärtääkseni muuta, kuin että heität menemään kaikki arvelemiset, sanot ja teet minkä tiedät oikeaksi, ja jätät seuraukset Jumalan käteen.
— Kuinka vanha sinä, Margit, olet? Täytithän hiljan seitsemäntoista vuotta?
— Niin, mutta minusta tuntuu kuin olisin melkein yhtä vanha kuin sinä. Olen elänyt sinun ajatuksistasi niin pitkältä kuin muistan, ja sen jälkeen myös tohtori Svanten, herra Svenin ja esimunkin ajatuksista. Olettehan minulle puhuneet, ikäänkuin olisin kuulunut teidän seuraanne; te olette kuka kulloinkin kertoneet minulle haasteluistanne "Suoraan sydämestä" liiton iltahetkinä. Mitä äiti näistä ajatuksista tietää? Ei mitään. Siinä vika on. Entäs ehtoovartiokävelymme, isä!
— Voi minua, voi minua! Oikeassa olet äitiin nähden.
Soittokello kalisi rajusti ja häikäilemättä, ikäänkuin sen käden hermot, joka kiskoili kellon nuoraa, olisivat siirtäneet soittajan sydämensisua kellon vaskeen. Gudmund nousi pystyyn mennäkseen.
— Isä, luuletkos meidän siltä olevan kiirettä, että kello soi? Lauri sitä salinakkunasta kalistelee, eikä minulle soittokellon äänessä, ole enempää isännyyttä kuin hänenkään äänessään. Isä, minulla on jotain muutakin sinulle sanottavaa, kun näin saamme tuttavallisesti jutella eikä minun tarvitse sinun edessäsi hävetä. Etpä tiedä, että Lauri on antanut minulle vitsaa…