— Mitä sanot?
— Niinkuin tiedät, rääkkää hän minua kyllä muutenkin, mutta näin häpäisevästi se ei vielä ole tapahtunut. Hän tuli eilen aamulla, äiti mukanaan, minun makuukammiooni, juuri kun nousin vuoteelta. Hänellä oli raippa kädessä. Hän lausui latinaisen sananparren, jonka hän selitti niin, että ynseitä naisia parannetaan selkälöylyllä; hän sanoi kirkkoisäin neuvoneen naisille selkäsaunaa, ja hän tahtoi kristillistä ja veljellistä rakkautta noudattaen ajaa ulos minusta ynseyden perkeleen. Sitten… minä pyysin turvaa äidiltä, mutta turhaan. Koetin puolustaida, mutta mitäs minä lapsi hänen väkevissä kourissaan mahdoin! Hän pieksi minun..
— Se roisto!… Anna anteeksi minulle, Jumalani! Ken sanoo veljellensä: sinä katala! joutuu velkapääksi suuren neuvoskunnan eteen, ja joka sanoo: sinä konna! on velkapää gehennan tuleen. Sitä enemmin jos isä niin pojallensa sanoo. Margit, luulen havainneeni jotain joka selittää paljon: Lauri on taitava väittelijä ja huomattava saarnaaja ja kuitenkin — hän on yksinkertainen.
— Arvi sanoo että hän on — pöllöpää.
— Se on liikaa sanottu. Tules nyt!
Hartaushetkellä oli saapuvilla mestari, Margareeta rouva, Margit ja Gunnar. Esityksen aineena oli ikuiset helvetinrangaistukset ja se päättyi seuraaviin sanoihin:
— Perkeleen valtakunta ei tule häviämään, silloin kuin maailma tuleen häviää. Se on pysyvä, vaikka uudet taivaat ja uusi maa syntyvät, ja mitä se on saaliikseen saanut, sen pitää se ijäti. Mutta kuinka ikiautuaat saattavat autuuttansa nauttia, nähdessään tuolla alhaalla kadotettujen vaivan ja surkeuden ja alati kuullessaan helvetissä olevain isäinsä, äitiensä, veljiensä, sisartensa, lastensa parkua ja hammastenkiritystä? Aivan hyvästi. Jos lapsia ei hemmotella, voivat he nautinnolla katsella kun elukoita kiusataan. Tämä kyky autuaissa niin varttuu ja täydellistyy, että he riemuun remahdellen katselevat kadotettujen tuskia, muiden kurjuutta nähdessään tuntevat he oman onnellisuutensa monin verroin enenevän…
Gudmund mestari nousi ja sanoi pontevalla äänenkorolla, vaikka kiivaudetta: Poikani, tämä on inhottavan kauhea oppi ja ääreti vahingollinen nuorten sielujen kuulla…
— Mitä uskallat sanoa? keskeytti häntä Lauri maisteri. Rouva Margareeta kohotti kätensä ja loi puolisoonsa peljästyneen katseen.
— Mitä olen sanonut. Margit ja Gunnar kielletään käymästä sinun esitelmiäsi kuulemassa. Itse en aijo tästälähin niitä kuulla.