Pidetään hetkinen lepoa ja syödään päivällinen silmikoillaan olevien orapihlaitten katveessa nurmella, jonka kevätruohikossa komeilee sini- ja keltavuokkoja. Hevoset talutetaan juotolle ja syötetään heinillä ja kaurakakuilla satulasäkeistä. Siitä taas matkaan. Ei ole monta matkustajaa vastaan tullut. "Hyvän päivän!" tervehdykseen vastasivat "Jumal' antakoon", ja vaikka heillä ratsastaessaan riippui jousipyssy tai tappara satulansakarasta, ei kukaan heistä näy rosvoretkillä liikkuneen tai varoneen joutuvansa rosvojen kanssa tekemisiin. Harvoin on ihmisasumus tai pellontilkku vilahtanut puiden välistä näkyviin; useammin ammunnat ja määkynät sekä niiden seassa karjakellojen kilinä peremmältä metsää ilmaisivat takamailla karjoja käyvän ja ihmisiäkin asuvan. Illemmällä helähtelee kultarintakertun alakuloisen suloinen viserrys honkasalojen helmasta, yökehrääjä kehrää hyrryttelee, ja — tuolla välkkyy valkeaa pirtistä. Fabbe tietää välkkeen toivottavan heitä tervetulleiksi. Siellä on toinen yömaja.
Kolmas päivämatka oli väsyttävä. Nousua ja laskua, ylös ja alas hietaharjuja tai vuoria myöten, joiden syrjiä hujan hajan reunusti kalliolouhet, ikäänkuin hiidet huvikseen olisivat niitä paiskineet tai niistä latoneet luolia ja sokkeloita. Slatten antama hepo tiesi tiensä näiden ja orjantappura-pensasten läpi; se sekä toverinsa askeloivat vakavin jaloin, kavioiden luiskahtamatta, kosteita, liukkaita, luisuja jyrkkämiä, jotka juovittain välkkyivät lasin lailla päivänpaisteessa, ja hepo löysi polun siinäkin missä se katosi hakoihin, kanerviin, puolan- ja mustikan varsien sekaan. Notkojen pohjilla norui puroja ja vesiluomia. Slatten hepo tiesi kahlauspaikat. Muutamissa alhoissa oli kallioseinäin väli heteikköä, petollista hyllyvää lettoa peittonaan. Näissä se käveli pää painuksissa koperoiden kavioilla tietä edessään, sen jäljissä askelsivat toiset perässä. Tunturikurmitsa ruikutteli soilla, harmaanvalkoista sumua vierieli vitkaan norojen yli. Iltapuoleen kuljettiin pitkin kangaspolkuja ylöspäin ja kun päästiin harjanteen huipulle, levisi, juuri auringon laskiessa, heidän allansa ja edessään myhäilevä maisema, jota lännestä päin penikulman pitkältä rajotti järvi saarineen, salmilleen haimeten heleän sinitaivaan ja ilta-auteren sekahäiveihin.
— Tuolla on Slattenlinna, sanoi Fabbe ja viittasi kädellään saareen päin, joka sillalla yhdistyi rantatöyrämään ja valliensa takaa näytti haamulleen muutamia kattoja; tämä on nyt Slatten oikea maakunta. Viisikolmatta vuotta sitten oli tämä, niin olen kuullut, asumatonta erämaata. Täällä oli silloin yksi ainoa talo, Skyttetorp'iksi ["Joutsila">[ sitä sanottiin, ja sekin on ränstynyt Mutta katsokaas nyt! Täällä asuu väkeä yhtä paljo kuin kokonaisessa kihlakunnassa.
Taloja sijaitsi pienten lehdikköjen keskellä hajallaan pitkin tasankoa, kahdella kohtaa yhtyen kyliksi. Savua kohoili tulisijoista. Niittyjä ja vainioita vuorotteli keskenään ja pelloilla tehtiin jo kevättöitä. Lehmiä oli joukottain ajettu koolle majojen lähelle ja kaukaa kiilteli kirjavia naisten pukuja. Vuorten rinteiltä, pohjoispuolelta, ajettiin kotia lammaslaumoja koirain vartioimina. Satojen karjankellojen kilinä, karjan äänet, koirain haukunta, tyttöjen huutelut eläimille ja huikkaukset toisilleen, paimenpoikain vihellykset ja hoilotukset kohoilivat harjua kohden ja sulivat Gudmund mestarin korvissa somaksi iltasoitoksi. Kedolla Slattenlinnan edessä seisoi muutamia mustervia ryhmiä, joista väliin auringonsäteissä välähteli jotain.
— Siellä välähtelee aseita, sanoi Fabbe! Slattenlinnan luona on aina isompi tai vähempi luku aseellisia miehiä; muutamat torventoitotukset, jatkaen toinen toisensa kajahdusta halki seutujen ja metsien, tuovat pian tähän joukkoon monia satoja lisää.
Fabbe lausui lisäksi: Skyttetorpissa, jonka Slattelan ääressä oleva koivikko kaihtaa näkyvistämme, saamme kolmannen yömajamme, Gudmund mestari, ja jos siellä viihdytte, sopii teidän luullakseni viipyä siellä jonkun aikaa ja levätä vaivoistanne. Tiedättekö kuka Skyttetorpin omistaja on? Ette saata sitä tietää ettekä arvata. Sen on jo pari vuotta omistanut tohtori Svante…
— Ohoh! mitä sanot?
— Joka osti sen Gösta kuninkaalta, sittenkun Gösta kuningas käräjöityään perinnöstä herra Tuure Jönsinpojan kanssa oli Tuure herralta vaihtokaupassa saanut tämän talon ja antanut hänelle sijaan erään talon Länsi-Göötanmaalla, joka, oltuaan Tuuren hallussa, oikeudessa oli tuomittu tältä pois. Kuningasta ei juuri helposti petkuteta, mutta sillä kertaa viekas Roos hänet kumminkin peijasi. Skyttetorpin talo oli rappiolla eikä muuta voinutkaan olla, sillä Slatte oli hirtättänyt isännöitsijän, se kun oli rahvaankiusaaja ja väkivaras, ja kaiken talonväen hän ajoi mäelle, koska se hänen luultensa oli pilaantunutta eikä hän tahtonut että se jäisi hänen omaa väkeänsä turmelemaan. Nyt talo pannaan uudestaan hyvään kuntoon, ja väentupa on sellainen, että siellä voisitte asua jos kuinka kauvan tahansa.
— Ellen väärin ymmärrä, ovat kai sitten Svante tohtori ja Slatte ystävyksiä taikka ainakin on heillä välttävä naapurusten sopu.
— He sopivat hyvin keskenään.