— Mutta onhan Svante Gösta kuninkaan ystävä ja Slatte kapinoitsija.
— Mestari, minulle on eräs asia selvinnyt. Slatte on Gösta kuninkaan päällysmies, vaikkei olekaan nimitetty ja tekee muuten mitä tahtoo. Mutta tähän asti ovat hän ja kuningas olleet melkein yhtä mieltä ja sentähden on kuningas kiitollinen siitä, että Slatte pitää varresta kiinni, kun kirveestä iskuja lyödään. Slatte se on joka tällä puolen Smoolantia pitää vouteja silmällä, sekä kuninkaan että yhteisen kansan parasta valvoen. Slatte tarkastaa voutien tilit ja lähettää keräytyneet verot kuninkaalle. Ketkä kuninkaalta ja kansalta varastavat, ne hän hirttää; hirsipuu on hänen parannuskeinonsa kaikkeen pahaan.
— Ankara mies, virkkoi mestari, mutta tästä päättäen, oikeutta harrastava. Merkillinen rosvo!
— Ankara muutamille ja kauhea toisille… Otanpa nyt, Gudmund mestari, Gormia nuorasta kiinni, ettei meidän tarvitse alottaa elämäämme Slatten maassa koirain tappelulla.
Kun matkustajat olivat päässeet alas polun päähän, ratsasti heitä vastaan nuori nainen. — Se on Slatten tytär, sanoi Fabbe Margitille, se on Smoolannin herttuatar.
Hän oli Margitin ikäinen neitonen, vaaleaverinen, hieman kalpea; somatekoisen suun seuduilla eleli lujatahtoinen, melkein kova mielenilme. Hän istui miehensatulassa, ja punahousuihin puettuja norjia, notkeita sääriä näkyi polviin asti. Punaisen kultakirjatulla nauhalla reunustetun lakin alta joka töin tuskin peitti päälaen, vaaleanruskea tukka kimaltain aaltoili olkapäille ja selälle. Vaikkei vuodenaika vielä liikaa lämmintä suonut, ei hänellä sen enempää pukua ollut kuin valkoinen liinapaita, kaulus sirosti neuloksittuna, kaitainen punaliivi, tumma hame ja vyötäröllään metallihelainen vyö, josta riippui kukkaro ja veitsi, tämä lähinnä lyhyen miekan näköinen, jonka kahvan Gudmund mestarin silmä heti äkkäsi omituisen kauniiksi taostyöksi.
Ensi silmäykseltä neitonen Margitista näytti siltä, että tuo yhtä hyvin olisi saattanut olla seitsentoistavuotias sorjakasvuinen poika, kovaluontoinen junkkari, lapsesta asti tottunut käskemään. Sillä eipä sen kasvoissa näkynyt kainoutta, hempeyttä, arastelua merkiksikään. Puku ei eronnut kuin hyvin vähän tai ei ensinkään senpuolen talontytärten tavallisesta kesäpuvusta; mutta puvunpitäjä liikkui siinä, Margitin mielestä, ikäänkuin jos uljas junkkari olisi sen ylleen ottanut; ryhdissä ja eleissä ilmeni sama varmuus kuin kasvoissakin. Samaa soi äänikin, vaikka kyllä naisen sointisävyllä.
Hänen ensi silmäyksensä, pikainen ja tutkiva, tarkotti Margitia. Mahdotonta arvata, mihin päätökseen tutkimus tuli. Sen jälkeen ojensi hän Fabbelle kättä ja puhutteli häntä nimeltä. Kääntyessään sitten Gudmund mestarin puoleen, paljasti hän päänsä, kumarsihe kunnioittavasti hänelle ja sanoi:
— Mestari Gudmund Gudmundinpoika aseseppä! Isäni, Joulf Slatte, olisi ollut teitä vastassa, jos olisi ollut kotona; mutta minä, Dagny Joulfintytär, olen saanut käskyn lausua teille hänen tervehdyksensä. Hän on pahoillaan, että teillä ja hänellä on välillänne ratkaisematta jäänyt juttu, vaan ehkä vielä ehditte siitä suullisesti sopia; hänen asiansa lievenee kumminkin varmaan siitä, että hänen väkensä tarvitsee paljon aseita, ja että ne aseet, jotka hän vei teiltä väkikaupoilla, muuten olisivat joutuneet petturin Bernt von Mählen'in käsiin. Yömajanne on teille kuntoon-laadittuna Skyttetorpin talossa; ja isäni, saatuaan kirjeen talon omistajalta, ilmottaa että tämä mitä sydämmellisimmin ja pareilla onnentoivotuksilla lausuu teitä tervetulleiksi majansa suojiin. Minua on käsketty antamaan teille apua, mitä sattunette tarvitsemaan, ja huomenaamulla esiytymään eteenne. Lopuksi täytyy minun mainita, että näinä päivinä on Smoolannissa ilmaantunut levottomuutta, että ulompana isäni valvottavissa olevaa aluetta maanteillä on vaarallisempi liikkua kuin muuten, ja että te olette Joulf Slatten vankeina niinkauvan kuin tätä tilaa kestää. Teillä on Skyttetorpissa mies- ja naispalvelijoita varallenne hankittuina. Talo on tuolla lehdikön takana. Jumalan haltuun!
Hän heitti hyvästit ja heilahtihe polulle kankaan harjua ajelemaan. Matkustajat pääsivät muutaman minuutin päästä Skyttetorpiin. — Me ollaan Joulf Slatten vankeja — huomatkaa se, mestari! sanoi Fabbe. — Niin, sitähän minä aavistin, huokaili vanhus. Mutta lohdullista ja turvallista on tietää, että talonomistaja on tohtori Svante.