— Niin oli, vastasi Elli, — minä pidän hänestä paljon, hyvin paljon.
Ja yksinkertaisuudessaan uskalsi hän taas luoda katseensa laamanniin siinä toivossa, että tämä tunnustus puhuisi hänen puolestaan Aadolfin isän luona.
— Mikä julkeus! Mikä hävyttömyys! mutisi Svenonius.
Nyt seurasi joukko uusia kysymyksiä, joista Elli ei käsittänyt rahtustakaan. Hän kuuli epäselvästi sekaisittain sanat: tenhojuoma, myrkkyä, vastamyrkkyä; hän tajusi epäselvästi, että ääni, joka kumisi hänen korvissaan, kävi terävämmäksi ja yhä uhkaavammaksi; hän oli vähällä nääntyä ja tarttui melkein tiedottomana tuolin selkämykseen, pysyäkseen seisomassa.
Laamanni Juhana oli tähän saakka isällisellä huolella hillinnyt tulisuuttansa; kun Elli itsetietämättään oli tunnustanut kaikki rikokset, joista häntä ja hänen äitiänsä syytettiin, vieläpä muun ohella senkin, että hän oli voittanut nuoren vapaaherran rakkauden Inkerin valmistamalla tenhojuomalla, oli laamanni ensin houkutuksilla, sitten uhkauksilla koettanut saada häntä ilmaisemaan, mistä aineista tenhojuoma oli kokoonpantu, ja millä keinoin sen vaikutukset voitiin tehdä tyhjiksi; mutta kun Elliltä ei kuulunut muuta, kuin tuo koneellinen myöntävä tahi kieltävä vastaus, loppui hänen kärsivällisyytensä; hän kääntyi pastorin puoleen ja lausui:
— Joko on tämä nuori nainen päästänsä vialla, tahi on hän paatuneempi, kuin kukaan niistä konnista, joille tähän asti olen langettanut tuomioita. Pelästystä ei voida sanoa hänen käytöksensä syyksi, sillä minä olen puhunut säyseästi; olen houkutellut ja vielä luvannut, että hän tunnustamalla totuuden voi pelastaa henkensä, kuolemasta.
— Armollinen herra, sanoi Svenonius, — hänen äitinsä on häijy, kavala ja tavattoman terävä-älyinen nainen. Omena ei putoa kauas puusta. Kaiketi on äiti neuvonut hänelle, kuinka hänen tulee käyttäytyä heidän pahoja tekojansa tutkittaessa. Kenties paholainenkin estää häntä kieltänsä liikuttamasta. Meidän ei auta muu, kuin koetella viimeistä keinoa pakottaaksemme totuuden ilmi suusta, josta tähän saakka ainoastaan valheen kiemurtelevia käärmeitä on longerrellut.
Laamanni soittaa kilahutti ja käski ovessa ilmautuneen nimismiehen noutaa kartanonvouti paikalle.
Niinä muutamina hetkinä, ennenkun vouti ehti saapua, laamanni mittaili kiivain askelin lattiata, ja pastori Svenonius piti Ellille puheen, josta hän ei käsittänyt muuta, kuin että pappi tavallisuutensa mukaan oli hyvin suuttunut. Mutta kuultuaan joukossa Jumalan nimeäkin mainittavan, pani tyttö kätensä ristiin.
Heti talonvoudin tultua laamanni aukasi kooltansa vähäisemmän oven, josta mentiin kirjahuoneeseen.