Tässä pimeässä kammiossa, jossa säilytettävänä oli muutama satakunta nidosta lakitieteellisiä ja jumaluusopillisia teoksia, oli keskilattialla pieksinpenkki, sen ajan kaikissa aateliskartanoissa tavattava ja moniaalla ahkeraan käytetty kapine. Kartanonvouti, joka oli pysähtynyt ovensuuhun, pyöritellen karvalakkiansa käsissään, katsoa vilkasi ensin pieksinpenkkiin, sitten Elliin ja ymmärsi heti minkä vuoksi häntä oli kutsuttu.
Nyt kuului vierashuoneesta puhelua. Toisena puhujista oli nimismies, toisena nuori Skytte, joka oli palannut kävelyltään metsässä ja talonväeltä saanut tietää, mitä oli tapahtunut.
— Kuulkaa, sanoi Svenonius laamannille; — ellen erehdy on onneton poikanne viereishuoneessa.
— Minä olen käskenyt Askelinin vartioida ovea ja estää ketään tulemasta sisään, vastasi laamanni Juhana, jonka jälkeen hän kääntyi Ellin puoleen ja lausui:
— Minä olen käskenyt tänne tuon miehen sitä varten, että hän ruoskisi sinua vitsoilla, siksi kunnes näet hyväksi vastata kysymyksiini verukkeitta. Kartanonvouti, vie hänet tuonne kammioon, paljasta hänen selkänsä ja sido hänet penkkiin!
Laamanni oli otaksunut, että tämä uhkaus, kun sitä säesti kidutuskalujen näky, tekisi toivotun vaikutuksen. Mutta kaikesta, mitä hänen ympärillään tapahtui, tyttönen tajusi ainoastaan tuon hänelle rakkaan äänen, jonka hän kuuli ulkoa; hän kuunteli, ja vaikutus, minkä se häneen teki, ilmausi vienona hymyilynä.
— Hän vastustaa teitä … hän pilkkaa teitä, virkahti Svenonius. — Minä en kärsi nähdä tätä kauemmin. Teidän sydämenne täyttää paheksittava löyhyys, jumalaton suopeus, armollinen laamanni.
Laamanni, joka käden viitteellä oli pidättänyt palvelijaa heti toimeenpanemasta hänen käskyänsä, antoi nyt aivan päinvastaisen merkin. Vasta nyt kun mies kovin kourin tarttui Elliä käsivarteen, kiintyi hänen huomionsa kartanonvoutiin, ja hän puhkesi sanomaan:
— Mitä sinä tahdot minusta? Sinä se olit, julma mies, joka rääkkäsit äitiäni.
— Kyllä saat tietää, mitä minä tahdon, vakuutti kartanonvouti ja tempasi äkisti tytön mukanaan vastaiselle ovelle. Kun pelästynyt tyttö huomasi penkin ja sen vieressä vitsan, ja tunsi miehen karkeiden kourien tarttuvan hänen leninkiinsä, joko päästääkseen sen auki tai repiäksensä sen rikki, havahtui hän puoli-horroksistaan ja päästi kauhistuksen kirkunan. Hän riistäysi sukkelasti irti ja huusi: