Me tiedämme mitä tästä lähinnä seurasi. Drakessa heräsi jälleen kiihkeä halu suuren salaisviisauden syvien syntyjen tutkimiseen; Agneksen ja Vanloon sydämet yhdisti toisiinsa hienon hieno, muinaisten toiveitten katkenneista säikeistä solmittu side. Agnekseen vaikutti nuoruuden muistojen voima, Vanloota ympäröivän salaperäisyyden viettelys niin suuresti, että hän oli kernas luulemaan Vanloon äkkinäistä ilmaumista yliluonnolliseksi ilmestykseksi. Vanloossa paloi nuoruuden rakkaus vienona, hillittynä liekkinä; hän oli astunut Draken taloon näkymätön seuralainen, Kosto, takanansa; hän oli, silmäistyään Agnekseen, kädenviitteellä käskenyt tämän seuralaisen astua kynnyksen yli; Agnes oli pelastettava ja hänen sortajansa syöstävä hänen omien himojensa valmistamaan hautaan.
Kustaa Drake oli ylen jännittyneessä mielentilassa. Päivät kulutti hän mietiskelemisiin, yöt alkemistisiin tutkimuksiin. Vanloo oli joskus niissä osallisena ja antoi kullakin kerralla niille uuden suunnan, joka saattoi Draken uudesti toivomaan, että hän pian saisi arvoituksen ratkaistuksi ja sen kautta perisi kaiken maailman loiston. Unettomuus, ajatusten ponnistus sekä toivon ja pelon ainainen taistelu riuduttivat häntä ehtimiseen, ja joka ilta seisoi hän yhä kalpeampana uunin edessä ja näki mielikarvaudekseen nesteen rabbiinin pullossa hupenevan, sillä joka pisara, minkä hän siitä sulattimeen kaasi, vaikutti joko hänen suuruuteensa tahi perikatoonsa. Hän oli Vanloon avulla laatinut tutkimuksillensa lavean yleiskaavan, kokeet pantiin tarkalleen muistiin … sillä, oli Vanloo sanonut, — alkemia on salaisuuden yössä kasvava puu, jossa on monta oksaa, vaan yksi ainoa kukka; millä oksalla kukka on, siitä on kysymys; tieteen kädellä hapuilemme oksia, toista toisensa jälkeen, joka hukkayritykseltä varovasti peräytyen runkoon, josta oksat haarautuvat, kunnes viimein tapaamme oikean. — Joka päivä, joka tunti Drake uskoi lähentyvänsä tutkimistensa määrän päätä. Hän malttoi tuskin hetkeksikään vapautua niistä, saadaksensa levosta uusia voimia; kun ylellistä ponnistusta seurasi velttous, niin hän väkevien juomien kautta kiihotti hermojansa uuteen toimintaan. Vaikka hän kyllä tunsikin sielunsa kykyjen tylsyvän, ruumiinsa voimien menehtyvän, niin hän ei tahtonut eikä liioin voinut hillitä itseänsä urallaan. Hän oli pannut kaikki yhdelle kortille ja jatkoi sitä menoa toivossa, ettei hänen kohtalonsa käännekohta olisi kaukana.
Siten kuluivat talvikuukaudet vuonna 1662. Salaisuuksien uuni vaati suuria uhreja; täyttymätön sulatin ei luotiakaan kultaa antanut, vaan nieli sitä enemmän. Muudan alkemisti oli äskettäin tutkiellessaan keksinyt ominaisuuksiltaan kummallisen aineen, josta huhu pian vieri halki Euroopan niiden kaikkien tiettyviin, jotka "tieteiden tiedettä" harjoittivat. Sitä pidettiin tehokkaimpana keinona jalostusnesteen ainesten erottamiseksi epäjaloista metalleista. Mutta tuon merkillisen aineen valmistustapa vaati suuria summia ja oli harvojen tuntema; siitä maksettiin luodilta kaksi luotia kultaa. Vanloo käänsi Draken huomion tähän aineeseen, ja vaikka talvi teki yhteyden ulkomaiden kanssa vaikeaksi, niin sai Drake vähässä ajassa hankituksi sitä jonkunverran itselleen Saksasta. Mutta joitakuita öitä kokeiltua oli jo kaikki kulutettu, eikä muita tuloksia näkynyt, kuin että Sjövikin herran rahavarat olivat huvenneet tyhjiin. Tuo salaperäinen aine on nykyään hyvin tunnettu ja paljon huokeampi kuin silloin: se oli — fosfori.
Edellä on osotettu, ettei Drake himoinnut kultaa sinänsä, vaan kullan tuottamaa valtaa. Ne vallan ja suuruuden unelmat, joiden valtaan hän jo poikana oli antautunut, seurasivat häntä nuorukaisiällä eivätkä hälvenneet vielä sittenkään, kun hän, havahtuessaan lapsellisista haaveistaan, alkoi huomata todellisuutta ja kaikkia hänen unelmainsa toteutumista haittaavia esteitä. Mutta nuo esteet katkeroittivat hänen mielensä, Niiden vihaaminen, jotka ovat sattumalta joutuneet lähemmä sitä päämaalia, mihinkä hän pyrki, niiden ylenkatsominen, jotka seisovat siksi alhaalla, että tuskin voivat tahi rohkenevatkaan tavotella sitä, on luontaista irstailevan kunnianhimoiselle miehelle, joka ei edes itselleenkään koeta todistaa harrastuksiansa oikeiksi siveän tarkotusperän kautta. Drake sulkeutui omaan itseensä; hänen luonnostansa synkkä mielensä kääntyi kiihkolla harrastamaan sitä salaperäistä tiedettä, joka, kun hän sen salaisuuden perille pääsi, yhdellä iskulla asettaisi hänet voiman templin harjalle. Mutta sulkeutunut, hiljainen, mietiskelevä elämä, jota nämä harjoitukset vaativat, oli ennemmin tahi myöhemmin synnyttävä aivan vastakkaisen vaikutuksen sieluun, joka tarvitsi voimakasta ilmanvetoa, ettei se omiin kiihkoihinsa tukahtuisi. Se ei siis ollutkaan, niinkuin hän itse otaksui, yksistään toive helpolla pyydystää uhrattavia alkemian Molokille, joka houkutteli häntä merirosvon veriseen ammattiin ryhtymään, voimakkaammin veti häntä siihen hurjan, riehuvan elantotavan kaipuu. Vastusten runollisuus se vaan tajuamatta liikkui pohjimmalla hänen luonteessaan. Hän nautti elämästänsä ainoastaan silloin, kun hän, sulkeuneena hiljaiseen tornikammioonsa, odotti sulattimen oraakkelivastausta, tahi myös kun hirmumyrsky uhkasi hänelle tuhoa, tahi kun taistelu puukoilla ja iskupiiluilla riehui mies miestä vastaan.
Hänen kuumeinen levottomuutensa yltyi mikäli valtiollisen keikauksen hetki läheni. Hänelle oli tuossa keikauksessa uskottu toimekas tehtävä, eikä se ollut hänelle enää kunniahimon asiana vain, siitä hänen huonot raha-asiansakin toivoivat paljo. Kapinaliitto kypsyi kypsymistään. Ollen etevimpäin liittomiesten kanssa vilkkaassa kirjeenvaihdossa, sai hän harva se päivä tietää toimenpiteistä, joihin oli ryhdytty, sekä muutoksista, jotka salaliiton toiveissa olivat tapahtuneet.
Mutta jos yrityksen kävisi huonosti? Mitä silloin olisi tehtävä? Sitä varten oli edeltäkäsin joku pelastuskeino katsottava. Ja kaikissa tapauksissa piti hänen ajoissa saada piilotetuksi omaisuutensa viimeiset rikkeet epätoivoisen onnenpelin varalle, ellei hän pian saisi "punaisen leijonan" kiinni…
Ja toiveet sen saamisesta näyttivät hänestä hyvinkin hämäriltä niinä hetkinä, joina hän voipuneena ja epätoivoisena poistui verstaansa uunin luota vahvistaakseen elinvoimiaan viinillä.
Hetkenä sellaisena päätti hän niin pian kuin mahdollista pantata tahi myydä tilansa. Hänen rahavaransa olivat lopussa, hän tarvitsi rahoja kokeittensa jatkamiseen, ja hän tahtoi kunkin tapauksen varalta tehdä omaisuutensa ja tavaransa yhtä helposti siirrettäviksi, kuin hän oli itse. Hän tarjosi Vanloolle Sjövik tilansa ostettavaksi. Tämä suostui tarjoukseen ja kauppa tehtiin sillä välipuheella, että Drake sai määrätyn ajan hallita tilaa ja määrätyillä etuoikeuksilla ostaa sen takasin, jos halusi.
Toisena samanlaisena hetkenä hän päätti kutsua luokseen Ruysin, joka oleskeli Tukholmassa vartoen häneltä käskyjä. Ruys tuli ja hänet velvoitettiin hankkimaan alus ja miehistö merirosvoretkeä varten. Ennen Toukokuuta piti aluksen olla purjevalmiina Tukholman satamassa. Vanha merisissi kuunteli synkännäköisenä käskyä, muttei mitään sanonut vastaan. Kustannusarvio laadittiin nopeasti ja varmasti, josta näkyi, ettei Drake ollut tottumaton sellaisiin laskuihin. Ruys sai osotuksen yritykseen tarvittaviin rahoihin ja poistui.
* * * * *