— Tottapa minä sen paraiten tiedän, joka saan siitä kovat kokea, tuumaili Hanna.
— Totta tosiaan, tuopa oli aivan odottamatonta. Nuori nainen rakastaa tavallisesti rauhaa, auringonpaistetta, kukkia … ja ties mitä kaikkia? Mutta myrskyä ja sadetta ja pimeää, neiti hyvä… Kenties sopivat mielemme monessa muussakin suhteessa, jos joskus tulemme tilaisuuteen lähempään tunteittemme vaihtoon.
— Ainakin kadehdin huvianne, kun saatte tehdä huvimatkanne hevosen selässä. Mutta ollapa minullakin hevonen, niin ajaa karahuttaisin teidän kerallanne kilpaa pimeän peittämillä poluilla.
— Te olette tänä iltana eriskummaisella päällä, neiti. Mutta jos kuinkakin vakuuttaisitte suosivanne tällaista säätä, niin minä toki olen siksi kohtelias kavaljeeri, etten puhelemisellani seisota teitä taivaan alla, josta vettä ropisee niinkuin saavista kaatamalla. Sulkeudun suosioonne ja sanon teille hyvää yötä!
Drake kumarsihe satulassa ja jatkoi matkaansa.
— Miksen ole vapaa! ajatteli hän, ja ravisti olkapäitänsä, ikäänkuin olisi hän tahtonut karistaa painavan ikeen niiden päältä; — onneni ja kohtaloni liittyisi muutoin tämän neidon onneen, hänen, jonka muoto kauan on ollut keskuksena siinä tulevaisuuden kuvassa, johon suuruus, valta ja rikkaus muodostavat kehyksen. Hän on kaunis, tulinen ja rohkea; hän ei kammoisi nähdä veripisaraa, ei säikkyisi hirmumyrskyä; hän seuraisi rakastamaansa miestä valtaistuimelle tahi mestauspölkylle; hän on yhtä sopiva olemaan merirosvon kuin kuninkaan morsiamena. Ja jos hän olisi puolisoni, niin tietäisin varmaan saavani korjata hänen isänsä valtiollisten pyrintöjen hedelmät.
— Mutta miksei hän tulisi omakseni? Meidän, minun ja Agneksen välisen liittomme vakuuden on sallimus ottanut pois. Meidät sitoo toisiimme ainoastaan laki, ja eiköpä tuotakin sidettä voitane katkaista?
Semmoisia ajatuksia liikkui hänen mielessään, kun hän palasi kotia Sjövikiin. Ajaessaan portista sisään, kuuli hän portinvartijavanhuksen vanhuuttaan vapisevalla äänellä kammarissaan veisaavan:
Siis aikoinaan talos toimittaos,
Tai kuolemakellosi kaikuu,
Ja tuomion torvikin raikuu!
Se oli sama virsi, jonka Drake äskenkin oli kuullut. Hän säpsähti ja jupisi: