— Olisiko se onneton enne?… Pyh! Taikauskoa!
* * * * *
Seuraavana päivänä Hedvigin kuoleman jälkeen Vanloo kirjoitti Sigurdille, että hän jonkun aikaa tulisi oleskelemaan metsästysmajassaan Sjövikin läheisyydessä ja käski hänen tulla sinne, niinpian kun hänellä olisi jotakin tärkeämpää ilmoitettavana, jota ei sopinut kirjallisesti saattaa tietoon.
Vanloo ei tahtonut jättää Agnesta yksiksensä suruunsa; hän tarvitsi lohduttavaista ystävää vierellänsä. Vanloo kävi joka päivä hänen luonansa, ja harvoin herra Kustaa läsnäolollansa häiritsi heidän seurusteluaan.
Eipä viipynyt kauan Hedvigin kuoleman jälkeen ennenkun Vanloo huomasi Draken kummallisesti muuttuneen. Hyvin harvoin tosin antoi hän yön mennä niin, ettei hän jonkun aikaa oleskellut laboratooriossaan, mutta se polttava levottomuus, joka hänen kullantekokiihkoonsa ennen liittyi, ajaen häntä vuoron uunin luota ja uunin luo, kunnes hänen voimansa uupuivat, se levottomuus näytti nyt kadonneen. Hän oli ruvennut tuhkatiheään käymään naapurinsa, laamanni Juhanan luona Signildsborgissa, missä hän ennen oli jokseenkin harvinainen vieras.
Vierailujensa syyksi sanoi hän sitä onnetonta tapausta, joka hiljan oli sattunut laamannin kodissa ja saattanut laamannin sellaiselle mielelle, että hän kyllä kaipaisi ystävien ja naapureiden seuraa aikansa kuluksi.
Mutta ainoana kehottimena, kuten lukija epäilemättä arvaa, oli hänen heräävä rakkautensa neiti Skytteen. Hän oli huomaavinaan menestyksen toivoa siinä katseessa, jonka neiti Skytte häneen loi tämän huomaavaisessa käytöksessä häntä kohtaan ja siitä innosta, jolla tämä kuunteli ja koetti selvittää niitä siveysopillisia ja muiden oppien arveluttavia väitteitä, joita Drake tuolloin tällöin rohkeni tuoda esiin, milloin laamanni Juhana ei ollut saapuvilla.
Nuoren neidon olennossa ilmeni jonkinlaista toivottomuutta, jota Drake ei voinut selittää, vaan joka ei läheskään tuntunut hänestä vastenmieliseltä. Samaa toivottomuutta oli neiti Skytten sydämessäkin.
Tässä tilassa ei häntä mitkään epäilykset, mitkään ajatukset varomattoman teon seurauksista hillinneet. Hänen luontonsa kaipasi jotakin mahtavaa, koko olentoa järkähyttävää huvitusta. Siksipä hän ei pelännytkään, kun hän Drakessa luuli huomaavansa tavallista erinkaltaisempaa osanottoa ja aavisti tämän vieraissakäyntien etupäässä tarkottavan itseään; ei, vaan hän tunsi vielä mieltymystäkin tuohon synkkään mieheen, jonka olennossa ilmeni samaa revinnäisyyttä kuin hänessä itsessäänkin, synkkää maailmankatsomusta ja kaikkia maallisia tahi taivaallisia voimia arkailematonta uskaliaisuutta.
Sanalla sanoen: Drake tuli pian varmuuteen siitä, ettei Maria ollut hänen suhteensa välinpitämätön. Silloin oli hänenkin päätöksensä tehty. Hän tahtoi millä ehdoilla, millä keinoilla hyvänsä vapautua siitä naisesta, joka seisoi hänen ja tuon ihastuttavan neidon välillä.