— Meidän kummankin onni vaatii sitä, Agnes, lausui Drake vilkkaasti. — Oi, miksi on ihminen oman sydämensä orja! Himoja syntyy siellä itsestään, tietämättämme miten, ne varttuvat ja tempaavat meidät mukaansa, meidän voimatta niitä vastustaa, ne sammuvat meidän vähimmin sitä aavistaessa, ja jättävät sijaa toisille, joiden synty on tahdostamme yhtä riippumaton… Agnes, sinä suostut siis, sinä huomaat välttämättömäksi…
— Suostun, keskeytti hänet Agnes, — mutta vastaa kysymykseeni, millä tavalla se on tapahtuva?
— Se voi tapahtua vain yhdellä tavalla … minä annan sinulle takasin myötäjäisesi ja laillisen osuutesi omaisuudestamme; se riittää turvaamaan sinulle ajallista toimeentuloa … ja sinä valitset asuinpaikaksi toisen maan, ehkä jonkun niistä onnellisista, jotka luonto on varustanut paratiisillisella kauneudella ja ikuisella suvella, tehdäksensä ne tyyssijoiksi sydämille, jotka tahtovat unhottaa entuuden ja alkaa uutta onnen eloa. Tahi kenties pidät parempana isiesi syntymämaan, jossa isäsi nimi on hyvin tunnettu, ja jossa sinulla on paljon mahtavia sukulaisia, jotka ilolla ottavat sinut jälleen piiriinsä. Sinulla on ehdonvalta valita…
Agneksen kalpeille poskille oli sill'aikaa noussut heikko puna.
— Emmekö me voi muulla tavalla purkaa liittoamme, kuin käyttämällä tuota ehdottamaasi keinoa?
— Emme voi, paitsi sitä on vain kaksi porttia, jotka vapauteen johtavat: toinen on kuoleman, toinen häpeän. Avioliitto on pyhä, ja se on yhteiskuntajärjestyksen perustus. Senvuoksi ovat lainsäätäjämme pitäneet tarkalla, ettei sen ulkonaista olentoa, muotoa saada järkähyttää, vaikkakin sen henki on poissa. Minusta nähden on se väkivaltaa luontoa kohtaan. Eivät he ajattele, nuo miehet, jotka kansoille lakeja laativat, että ihminen on taipumustensa määrättävänä, että hänen taipumuksensa ovat yhtä muuttuvia kuin kuu; he unhottavat, että pakko on rakkauden myrkky…
— Sinä vaadit siis, sanoi Agnes seisoalleen nousten, — sinä vaadit että minun tulee lähteä pois talostasi…
— Muuta ehtoa ei ole…
— Että minun, jatkoi Agnes paisuvalla voimalla, — avionrikkojana tulee lähteä pois kotosijoiltani, karkulaisena jättää se maa, jonka mullassa lapseni lepää! Ei milloinkaan! Ainoa, mikä vielä on minulle kallis, on kunniani, hyvä maineeni. Riistänet minulta kaikki, sitä et kuitenkaan riistä.
— Malta mielesi, sanoi Drake. — Kunniasi ei ole kärsivä siitä yhtään.
Tiedetään, että sinä olet onneton avioliitossasi, ja että syy on minun.
Sinua tullaan puhdistamaan ja minua syyttämään siitä mitä on
tapahtunut, enkä minä koetakaan puhdistaa itseäni.