— Hyvät herrat, virkkoi toinen, — meidän täytyy saada nähdä noita, että jokainen meistä uskoisi tenhojuoman vaikuttavan, ilman että pari kaunista silmää on sen tehoa lisäämässä.
— Kaikista merkillisintä on, että hän taitaa olla vanha akka, ruma kuin paholaisen isoäiti, tokasi kolmas.
— Millaistahan olisi nähdä hellyyden kohtaus heidän välillään, huudahti neljäs, jonka sukkeluuden kuultua kaikki taas purskahtivat nauramaan.
Nuori Skytte ei voinut hillitä kiukkuaan, olletikin kun hän tuossa iloisessa joukossa näki monta aivan tuntematonta henkilöä, joille tällaista pilanteon oikeutta ei voitu myöntää senkään vapauden nojalla, joka on lähempien ystävien kesken sallittua. Hän astui joukon eteen ja vaati kiivaasti selitystä.
— Mitä te meistä tahdotte? vastasi vanhin joukosta, — Onko aikomuksenne kieltää meitä nauramasta? Sepähän olisi pirua! Ei, nuori mies, tehkää niinkuin sanon ja menkää h——tiin!
Näin puhui eversti Steinberg, kuningatar Kristiinan entinen suosikki, raakuudestaan ja riitaisuudestaan yleisesti tunnettu mies.
— Puheenne ei ole läheskään ritarismiehen arvolle soveliasta, mutta niinkuin puhutte, niin teitä kohdeltakoonkin, lausui Aadolf Skytte harmista punastuen, ja läppäsi miekkansa kahvalla everstiä suuta vasten.
Siitä syntyi yleinen hälinä. Steinberg tahtoi heti vetää miekan, mutta muutamat joukosta pidättivät häntä siitä.
— Sehän on kuninkaallisen hovirauhan rikkomista! huusi joku.
— Ulos, ulos! huusivat toiset, — täällä ei ole lupa miekkoja mitellä.
Asia on sovittava toisessa paikassa!