Kun hän ympäröivässä ihmisjoukossa huomasi Aadolfin, joka oli ratsastanut aivan lähelle vahtisotamiestä, seisahtui hän ja ojensi kätensä häntä kohden. Tämä liike sai Inkerinkin havahtumaan mietteistänsä; hän katsahti ylös ja näki niinikään ainoan ystävänsä, joka hänellä onnettomuudessaan oli. Mutta ratsumiehiä komentava aliupseeri huusi heti:
— Noita-akan ilkiöt, miksi pysähdytte? Astukaa eteenpäin, ellei pahus teitä riivaa!… Rask, aja tuonne ja raivaa tietä! Varokaa, hyvät ihmiset, hevosten jalkoja! Kirotkaa ja sadatelkaa niin paljon kuin haluatte, mutta antakaa tietä, ellette tahdo maistaa miekkani lapetta.
Saattue pysähtyi pian käräjävankilan eli, niinkuin sitä kutsuttiin, kihlakunnanarkun eteen. Syytetyt teljettiin lukkojen taakse, ja sotamiesosasto jätettiin heitä vartioimaan.
Kytkettyään hevosensa lähimpään vajaan ja hankittuaan sille rehua Aadolf lähti käräjätaloon ja tunkeutui ihmisjoukon läpi saliin. Laamanni Juhana luki parast'aikaa julki niitä "erilaisia asetuksia, jotka kulloinkin käräjien alussa on saatettava yhteisen kansan tiedoksi, heille varoitukseksi ja opetukseksi". Kaksi peruukkipäistä tukholmalaista lainoppinutta, jotka laamanni Skytten pyynnöstä oli varta vasten lähetetty hovioikeudesta avustamaan häntä tässä tavattomassa oikeusjutussa tarpeellisilla neuvoilla ja selityksillä, istui tuomiopöydän ääressä hänen kummallakin puolellaan. Muilla sijoilla pöydän ääressä istuivat Svenonius, eräs toinen pappismies ja kirjuri. Huoneen perällä oli puoliympyrään asetettu kaksitoista tuolia, joilla istui yhtä monta lautamiestä, arvokkaan näköisiä vanhuksia pitkissä sarkanutuissa, villasukissa ja pikisaumasaappaissa.
Nämä kansan keskuudesta lähteneet oikeuden jäsenet olivat koko käräjätuvan juhlallisin nähtävyys. Heidän läsnäolonsa todisti, että lainkäyttö nojautui kansalliselle pohjalle huolimatta roomalaisen oikeuden vaikutuksesta … että rahvaan jäseniä vielä pidettiin ajattelevina kansalaisina, joilla oli oikeutensa ja velvollisuutensa, vaikka munkkilaitos ja aatelisto kautta monien vuosisatojen olivat koettaneet saattaa sen hengellisen ja maallisen vallan kahleihin.
Kauemmaksi huoneen toiselle seinälle oli järjestetty paikkoja virka-arvoltaan ja yhteiskunnalliselta asemaltaan ylempiä henkilöitä varten. Toisella puolella seisoi nimismies ja muutamia alempia oikeudenpalvelijoita, ja vähän loitompana heistä, asianmukaisen matkan päässä, pyöveli.
Sanoimme: "asianmukaisen matkan päässä", sillä puheenaoleva virkamies oli siksi kaino, ettei hän uskaltanut asettua halvimmankaan neljännesmiehen rinnalle seisomaan. Pyövelin ammattia on useimpien kansojen keskuudessa pidetty kunniattomana ja sitä on vaistomaisesti inhottu: varsinkin on niin ollut laita skandinaavilaisten kesken. Helpompi oli palkata salamurhaaja kuin löytää mies, joka olisi ollut halukas panemaan oikeuden verituomioita toimeen. Suurin pahantekijä katseli pyöveliä ja hänen tointaan kammoksuen, vieläpä hyljeksienkin. Toimi täytyi siis tavallisesti uskoa niille yhteiskunnan paarioille, jotka tunnetaan tattarien eli mustalaisten nimellä, joilla ei ollut mitään kunniaa eikä arvoa menetettävänä.
Siihen kansakuntaan kuului tämäkin pyöveli: Musta Antero, joksi kansa häntä kutsui. Hän oli mustakulmainen, lyhyen jäntterä ja roteva mies, synkän ja hurjan näköinen. Ihmisten osoittama ylenkatse häntä ja hänen surullisia tehtäviään kohtaan — hän ei ollut ainoastaan teloittaja, vaan myös kidutusten toimeenpanija — oli karaissut hänen luonnostansa hurjan mielensä kovaksi kaikkia inhimillisyyden ja säälin tunteita vastaan.
Lukuunottamatta pientä tilaa tuomiopöydän edessä oli koko muu osa huonetta ääriään myöten täynnä ihmisiä. Kun oli luettu asetukset, jotka oli aiottu "yhteiselle kansalle varoitukseksi ja opetukseksi", ilmoitti laamanni Skytte syytettyjen ja todistajain kuulustelun alkavan. Kirjuri luki heidän nimensä siinä järjestyksessä kuin pastori Svenonius oli ne listaansa merkinnyt; nimismies huusi samat nimet käräjätalon portailta ja johdatti kutsutut tuomiopöydän ääreen.
Syytettyjä oli kolmatta sataa. Enemmän kuin puolet oli 6-12 -vuotiaita lapsia. Tutkinto kesti koko päivän keskeytyen kotvaseksi puolipäivän aikana, mutta vain puolet ehdittiin kuulustella ja heidän kummalliset kanteensa ja todistuksensa merkitä pöytäkirjaan.