Drake huusi lähimmille. Sieltä vastattiin hänen väkensä tunnussanalla. Sama tunnussana kulki veneestä veneeseen, ja pian tultiin vakuutetuksi siitä, että oli pelkkiä ystäviä ympärillä. Pieni laivasto vetäytyi koolle, ja soutu jatkui. Kuljettiin isomman aluksen sivu, jonka piirteitä ei erottanut pimeässä. Sieltä huudettiin veneitä, mutta vastausta ei kuulunut. Se oli Algernon Sidney.

Scylla-laiva oli edellisenä päivänä nostanut ankkurin ja kulkenut hinausköydessä Vermdön edustalle, jossa se nyt oli valmiina milloin hyvänsä työntymään meren selälle. Tuuli oli senjälkeen kääntynyt: meren pintaa myllersi navakka länsituuli. Scyllaan oli jätetty joitakuita miehiä Ruysin päällikkyyden alaisina.

Ankaran soudun jälkeen Draken veneet pääsivät prikin luo. Merkkejä vaihdettiin, veneet laskivat laivan kylkeen, Drake kiipesi ketterästi kannelle, ja Ruys jätti miehistön saapuvilla ollessa päällikkyyden hänelle.

* * * * *

Palaamme Vanloon luo ja siihen hetkeen, jolloin Drake rohkealla hyppäyksellään on pelastautunut hänen vallastaan.

Vanloo lähetti yhden miehistään saamaan tietoja linnankaivantoon sijoitetuilta vakoojiltaan, antoi toiselle käskyn koota miehistön, jonka hänen määräyksensä mukaan tuli pysähtyä ja luopua takaa-ajosta, niin pian kuin vihollinen oli torjuttu linnanpihaan, ja kääntyi sitten herrojen puoleen, jotka sillä välin olivat ahdistelleet häntä kysymyksillä.

— Hyvät herrat, lausui hän, — hetken vaatimus kieltää minua tässä antamasta sitä selitystä, jota haluatte ja olette oikeutetut vaatimaan. Olkoon kylliksi, kun sanon, että vaara on ohi, joten rauhassa voitte palata valtakunnalle hyödyllisiin toimiinne. Älköön se kuitenkaan estäkö teitä, eversti Sparre, korkealla luvalla rupeamasta eversti Liljen poissaollessa komentajaksi linnassa ja heti siirtämästä lähimpiä rykmenttinne osastoja tänne linnaväestön lisäksi.

Vähän sentään Vanloon sanat hallituksen ja neuvoskunnan herroja rauhoittivat. He kuuntelivat kauhistuneina linnanpihalta kuuluvaa rummun pärrytystä ja huikeita huutoja. Toiset ilmaisivat pelkonsa nuoren kuninkaan puolesta, toisia halutti rientää alas päästäkseen selville asiain todellisesta tilasta. Mutta nyt saapui viesti toisensa jälkeen; yksi kertoi, että joukko aseellista roskaväkeä oli hyökännyt linnaan, toinen, että vangit oli päästetty irti, kolmas, että hyökkääjät olivat joutumaisillaan alakynteen eikä vaaraa lähimailla, neljäs, että linnanpiha oh roistoväestä puhdistettu, linnanportit lukossa ja osa vangeista saatu kiinni. Sanantuojat seurasivat toinen toisensa kintereillä, ja ennenkuin hämmästyneet herrat ehtivät koota ajatuksiaan, oli meteli ukkoseniskun lailla tauonnut.

Sillä aikaa kun useimmat herroista olivat kerääntyneet Vanloon ympärille ja kiittelivät häntä hänen toiminnastaan tämän kummallisen tapauksen aikana, ja toiset kiiruhtivat rauhoittamaan nuorta kuningasta ja leskikuningatarta, palasi mies, jonka Vanloo oli lähettänyt hankkimaan tietoja linnankaivannosta.

— Mynher, sanoi hän, — rohkea rokan syö … se hurja mies ei ole murskautunut, ei liioin hukkunut. Fredrik, joka kuuli akkunan särähtävän ja hätämerkin ja loiskahduksen, kun hän heittäytyi veteen, luulee, että hänet on otettu niihin veneisiin, joilla lurjukset par'aikaa ovat menossa pois. Mynher, uskokaa, että siellä on ollut tungos…