He olivat saapuneet liian myöhään. Pyövelin kirves lepäsi verellä tahratun mestauspölkyn vieressä, useimmat rovioista olivat jo puoliksi palaneet ja pyövelin rengit sytyttivät par'aikaa viimeistä.
Vartijapiirin sisässä vastakkaisella puolella seisoivat laamanni Skytte ja muut oikeuden jäsenet, jotka olivat nämä onnettomat tuominneet, sekä laamannin vieressä pastori Svenonius, jolle halu olla mestauksessa läsnä oli antanut voimaa nousta sairasvuoteelta.
— Täällä ei ole mitään tekemistä. Lähtekäämme takaisin! kuiskasi
Drake.
Aadolf ei vastannut. Hänen katseensa oli kiintynyt tähän kamalaan verinäytelmään.
— Pian pois täältä! Me olemme vaarassa joutua ilmi, jatkoi Drake ja otti Aadolfia käsivarresta vetääksensä hänet mukanaan.
He seisoivat aivan sotamiesvartijapiirin takana, ja heidän ympärillään oli Scyllan miehistö, niin että ilmitulemisen vaara ei ollut läheskään suuri. Mutta samassa käännähti rivissä lähinnä Aadolfia seisova mies — se oli vanha Rask — ja hänen katseensa osui sattumalta Aadolfin kasvoihin. Alussa hän ei näyttänyt tuntevan Aadolfia, sillä hän kääntyi jälleen pois, mutta kohta hän loi uuden tutkivan silmäyksen nuorukaiseen aivan kuin tullakseen vakuutetuksi, ettei nähnyt väärin, ja kuiskasi:
— Armollinen herra!
Kiinnitettyään näillä sanoilla Aadolfin huomion hän lisäsi nopeasti:
— Inkeri ja hänen tyttärensä eivät olleet mukana. He ovat viime yönä karanneet vankilastaan, niinkuin huhutaan.
— Oletko nähnyt oikein? Oletko varma siitä?