Sillävälin jatkui puhe, eikä kukaan huomannut, että Agnes rouvan kasvot äkisti muuttuivat … ei kukaan paitsi Vanloo, ja tämä tunsi rouvan kädenkin vapisevan, kun hän ojensi tenhokalun takasin sen omistajalle.
Illallinen päättyi, ja kohta sen jälkeen lähtivät Signildsborgin vieraat pois, sittekun Vanloo oli vapaaherrattarelle luvannut piakkoin tulevansa heidän luo käymään. Vanloo sanoi niinikään hyvästit; puristaessaan emännän kättä välkkyi hänen silmistään sanaton kysymys, oliko hänen läsnäolonsa rikkonut sydämen sisällisen rauhan häneltä.
Drake meni laboratoorioonsa ja alkoi, Vanloota odottaessaan, tehdä valmistuksia alkavaa öistä työskentelyä varten.
Ratsastettuaan ulos linnanpihan suuresta portista, oli Vanloo tehnyt kierron, jättänyt hevosensa lähellä olevaan torppaan ja jalkasin palannut Sjövikiin. Erään takaoven kautta, jonka avaimen hän oli Drakelta saanut, astui hän itäisen kylkirakennuksen tornikammioon. Drake lämmitti parhaallaan uunia ja yö kului rabbi Chisdai ben Israelin kultaliuoksen ensi tutkimuskokeessa.
XI.
Inkvisiittori.
Kun pastori oli lähtenyt Inkerin mökistä ja ilmoittanut ystävälleen nimismiehelle, että tämä toisena päivänä taas saapuisi pappilaan, seurataksensa todistajana pastorin mukana, kun oli lähdettävä tutkimaan pitäjän muitakin noituudesta epäiltyjä naisia, käänsi hän suuntansa kotia kohden, virvottaakseen itseänsä päivällispöydän ääressä ruumiillisella ravinnolla.
Niin uuttera kuin nimismies Askelin olikin virkamiehenä, niin olisi hän kernaasti ollut tähän toimeen puuttumatta, mutta pastori Svenonius oli hänelle näyttänyt erään laamanni Skytteltä tulleen kirjallisen käskyn, ja nimismiehen täytyi niin muodoin mukautua.
Matkalla pyöri Svenoniuksen päässä monenlaisia ajatuksia. Hän haasteli itsekseen, ja nuo roima-askelet hänen harppaillessaan tielle kasaantuneiden lumikinosten läpi todistivat enemmän kiihdyksissä olevaa mieltä, kuin hänen haluansa päästä päivällispöydän ääreen.
Hänen luja uskonsa oli, että ne vainot, jotka hän omin päin oli alkanut, sittenkun hän kauan oli odottanut siihen kehotusta esimiehiltään kirkon päämiehiltä, olisivat Jumalalle otollinen työ ja ajan tarpeiden vaatimia. Ja ajatus, että pimeyden ruhtinas hänessä, pastorissa, oli saanut vaarallisen vastustajan, paisutti hänen niin ylpeäksi, että hän ei olisi väistynyt askeltakaan, vaikka paholainen olisi ruumiillisessa muodossa tullut tiellä häntä vastaan, vaan olisi palavalla taistelun innolla sinkauttanut häntä vastaan ne raamatunlauseet, jotka häneliä sitä tarkotusta varten oli koottu ja varalle pantu.