"Olen nähnyt", sanoo hän, "monta vuorta Amerikassa ja Euroopassa, ja minusta on aina tuntunut, että niitä kuvaillessa on sivuutettu totuuden rajat. Käyntini Chamonayssa on vain vahvistanut tätä vakaumustani."
Chateaubriand kokoaa mielipiteensä seuraaviin sanoihin:
"Niinkuin ei mikään maisema ole korkeimmassa merkityksessä kaunis, jos siltä puuttuu vuoristotausta, niin ei mikään maisema voi tyydyttää silmää ja sydäntä, kun siitä puuttuu tilaa ja vapaa näköala. Mutta niin on aina asian laita vuoriseutujen sisäosissa. Siellä joudutaan niin lähelle katseltavaa esinettä, ettei mittasuhteiden suuruutta voi tarkata, ja samalla ovat vuoret niin jättiläiskokoisia, että ne masentavat kaikki, mikä muuten voisi niitä koristaa. Lisäksi on Alppien lumikentillä se paha puoli, että ne tummentavat kaikki, vieläpä taivaan sinisen värinkin. —
"Vuoristossa näkee liian vähän taivasta — sitä kangasta, jolle luonto maisemansa piirtää. Mutta missä taivas puuttuu, siellä jää kuva tehottomaksi ja sekavaksi. Sen ovat maisemamaalarit kyllä huomanneet, kun näyttävät vuoria vain matkan päästä katsottuina, mutta levittävät metsää ja lakeuksia keskustalle silmän nähtäväksi. Vain kuutamossa esiintyy vuoristomaiseman suurenmoisuus täydessä voimassaan. —
"Vuoristomaisemilla on se vika, että suurenmoinen ja ylevä menee hukkaan, kun tullaan niiden keskelle, ja etteivät ne kykene korvaamaan vahinkoa sillä viehkeydellä, mitä muissa luonnontauluissa piilee. Sveitsin laaksoja voi pitää vain suhteellisesti miellyttävinä. Se tunne, jota koemme vuoristossa, on perin kiusallinen, ja sitä tehostaa sen autius ja karuus.
"Ne laaksot, joihin Vergilius ikävöi, päästäkseen seurustelemaan laulun jumalattaren kanssa, ovat suloisia, hymyileviä laaksoja, ja niiden tulee sijaita runollisten ja historiallisten muistojen seudussa. Vergilius ei todella olisi pitänyt kovinkaan viehättävänä Chamonaylaaksoa jääkenttineen ja havupuineen. Antiikki, johon aina tulee vedota, kun on kysymys vaikutelmien totuudesta, piti vuoriseutuja tuskan ja epätoivon pakopaikkoina, ja sitä mieltä on raamattukin. —
"Mutta maisemien taustoina on vuorilla sitä huomattavampi esteettinen merkitys. Niiden lumipeitteiset huiput, alastomat kyljet, jättiläismäiset jäsenet, jotka ovat hirmuisia läheltä katsottuina, ovat ihailun arvoisia, kun ne puuntavat taustalla läpinäkyvien sumuharsojen verhoamina, auringon kullatessa. Mutta älkää vaatiko, että minun pitäisi ihailla alppilaaksojen pitkiä vuorenselänteitä, rotkoja, luolia, koloja ja kiemurteluja."
Niin lausuu Chateaubriand. Hänen käsityksensä vuoristomaisemista on, kuten huomaamme, täysin antiikkinen, ja ettei hänelläkään ole sanottavana mitään aamu- ja iltaruskon hehkusta lumikentillä, johtunee siitä, että pohjoismaalaisen, kasvaneena seuduilla, missä ilma on vähemmän läpinäkyvää ja värit siis vähemmän kirkkaita, on helpompi käsittää tuota kieltämättä suurenmoista näkyä kuin Chateaubriandin, joka niin usein oli nähnyt kuvaamattomat värileikit ilta-auringon kirkastaessa taivasta Keski- ja Pohjois-Italiassa mitä hienoimmin vivahduksin ruusunpunaisesta hehkuvimpaan purppuraan ja tummimpaan sinipunervaan.
Oma mielipiteeni asiasta on se, että klassillisten ja nykykansojen käsitys vuoristomaisemista on erotuksetta sama, jollemme ota lukuun sattumalta voimassa olevaa kirjallista muotia, joka muuten jo näyttää taantuvan. Yleensä myönnetään, ettei erotusta ole siihen vaikutukseen nähden, minkä korkeat vuoret kauempaa katseltaessa taustakoristeina jättävät mieleen. Tiedetään, että muinaisia roomalaisia miellyttivät plastillispiirteiset vuorijonot, jotka ympäröivät Rooman campagnaa. Tiedetään myös, että kreikkalaiset, nähdessään jäätiköiden kuin hopeapilvinä hohtavan sinisen eetterin läpi, uneksivat jumalainsa siellä asustavan ja korkealla, ikuisessa auringonpaisteessa, myrskyjen ja pilvien kulkuteiden yläpuolella, nauttivan loppumattoman elämän iloa, eikä kukaan epäile, että tämä unelma kuvastelee niitä vaikutelmia, joita korkeat jäätiköiden peittämät vuoret jättivät heidän esteettiseen rakenteeseensa.
Jos olemme yhtämieltä siitä, että tässä kohdassa on täysi yhtäläisyys, että siis klassillisetkin kansat nauttivat vuorista vielä elävämmin matkan päästä ja taustakoristeina, koska heissä oli mielikuvitusta viehättäviä myytillisiä käsityksiä eetterissä ylenevistä lumikentistä, niin on vielä tarkastettava, onko vuoristomaisemissa muissa suhteissa kauneusarvoja, joita kreikkalaisten ja roomalaisten mieli ei kyennyt käsittämään. Herättivätkö korkeiden vuorien väliin suljetut laaksot heissä vastenmielisyyttä, vai eivätkö he kyenneet havaitsemaan niitä yleviä näkyjä, jotka vuorien huipuilta avautuvat aamuruskon syttyessä ja auringon noustessa?