Auringonvalo jakaantuu sateenkaaressa ja prismassa kuuteen pääväriin, jotka aina esiintyvät seuraavassa järjestyksessä: punainen, oranssi, keltainen, vihreä, sininen, violetti. Jokaisen näistä pääväreistä voi erikseen jakaa useihin vivahduksiin. Tutustumista niiden sisäiseen järjestykseen edistää n.s. värikehä. Sen saattaa laittaa monella tavalla, mutta tietysti on tällöin aina otettava huomioon, että värit seuraavat toisiaan prismallisessa järjestyksessään ja siten myös sukulaissuhteittensa mukaan.
Yksinkertaisin värikehä on Goethen laatima. Suuri runoilija oli, kuten tiedämme, myös luonnontutkija ja tutki sekä elimistöjen rakennetta ja kehityslakeja että väriteoriaakin. Goethen värikehään kuuluu vain kuusi pääväriä, ja sillä on havainnollisuuden etu.
Tähän liitetyssä värikehässä on kaksitoista sektoria, mutta havainnollisuutta auttaa se, että läheistä sukua olevat väri vivahdukset on pantu parittain rajaviivojen väliin, joten päävärien tietty kuusiluku kaikissa tapauksissa tulee näkyviin.
Fysiikka ja taideteoria ovat yhtä mieltä siitä, että kolmea kuudesta pääväristä on pidettävä ensiasteisina, primäärisinä, ja toisia kolmea johdettuina eli toisasteisina, sekundäärisinä; mutta toistaiseksi ollaan erimieltä, kun on määrättävä, mitkä nuo primääriset ovat.
Optillis-fysikaalisella alalla on voimassa, vaikkei täysin vakaasti, englantilaisen Youngin keksimä ja Helmholtzin kehittämä teoria. Sen mukaan ovat silmän verkkokalvoon johtavat hermosäikeet niin sovitetut, että niiden päätelaitteet ovat kolmenlaisia, joista taas kukin saa omalla tavallaan vaikutelmia silmän sisälle jatkuvista valon eetterivärähdyksistä: yksi laji välittää punaisen, toinen vihreän, kolmas violetin vaikutelmia. Punainen, vihreä ja violetti ovat tämän otaksuman mukaan nuo kolme primääristä väriä: oranssi, keltainen ja sininen ovat muka niiden yhdistelmiä.
Taideteoria on jo vanhastaan esittänyt ja kannattaa käytännöllisistä syistä toista jakoa. Sen mukaan ovat punainen, keltainen ja sininen, siis joka toinen sateenkaaren ja prisman pääväreistä, primäärivärejä, kun taas toiset, nimittäin oranssi, vihreä ja violetti ovat sekundäärisiä päävärejä. Tämä teoria perustuu siihen ettei muita värejä sekoittamalla voi saada punaista, keltaista tai sinistä, kun taas toisia päävärejä saadaan sekoittamalla. Oranssi, joka värikehässä on punaisen ja keltaisen välissä, on näiden seos. Vihreä on sinisen ja keltaisen, violetti sinisen ja punaisen sekoitus. On siis kolme ensiasteista pääväriä: punainen, keltainen, sininen, ja niiden kanssa vuorotellen kolme johdettua eli sekoitettua: oranssi, vihreä, violetti.
[Chevreulin väriympyrä: punainen, punaoranssi, oranssi, keltaoranssi, keltainen, keltavihreä, vihreä, sinivihreä, sininen, sinivioletti, violetti, punavioletti]
Näiden primääristen ja sekundääristen päävärien kesken on erinäisiä suhteita, joilla on esteettisesti hyvin tuntuva merkitys. Jokaista niistä voi, sen kadottamatta värin luonnetta fysikaalisessa merkityksessä, sekoittaa mihin pääväriin tahansa, paitsi ei yhteen, nimittäin siihen, joka on sitä vastapäätä värikehässä. Jos sitä sekoitetaan siihen, ei kumpikaan enää ole pää- tai spektriväri, ja seoksesta tulee harmaata, joka enemmän tai vähemmän lähenee toiselta puolen mustaa, toiselta valkoista.
Jos esim. otamme punaista väriä, voi sitä sekoittaa oranssiin, ja seoksesta tulee punaoranssi; jos sekoitetaan keltaiseen, tulee siitä oranssiväriä. Sitä voi sekoittaa violettiin, jolloin seoksesta tulee purppuraa, ja siniseen, jolloin saamme violettia. Punaista voi siis sekoittaa kaikkiin sen molemmilla puolilla kehässä oleviin väreihin, mutta jos sitä sekoitetaan vastapäiseen väriin (vihreään), ei sekoitus enää anna mitään perusvärien vivahdusta. Siitä tulee harmaata, ja se poistuu varsinaisten värien piiristä värittömien valojen ja varjojen alalle, valkean ja mustan, valoisan ja pimeän vivahdusasteikkoon. Niin käy oranssinkin, jos sitä sekoitetaan kehän osoittamaan vastakohtaansa, siniseen; samoin on keltaisen laita, jos sitä sekoitetaan vastakohtaansa, violettiin. Niitä värejä, jotka sekoitettuina näin neutralisoivat toisensa, sanotaan optiikassa ja väriteoriassa komplementtiväreiksi, täyteväreiksi, tasoitusväreiksi.
Käyn nyt tekemään selkoa tämän nimityksen syistä.