Goethe huomautti, että violetilla paperoitu huone karkoittaa tyynen keskustelun viehätyksen. Mielisairaalain lääkärit ovat olleet huomaavinaan, että sinipunerva ympäristö vaikuttaa vahingollisesti heidän hoidokkeihinsa, ja merkillistä kyllä, ovat kokeet eräillä muurahaisilla, kuten sir John Lubbock on ilmoittanut, osoittaneet, että nekin kammosivat sinipunervaa valoa.
Violetti on valosta köyhää sinistä, jota voimakas punainen hehku valaisee. Punainen ja sininen eivät sula siinä yhteen, vaan vaikuttavat ilman erikoista yhteyttä. Sellaista sanotaan komeaksi väriksi, mutta sen komeudessa on jotakin epäsointuista.
Kullan vastakohdaksi asetettuna violetti tekee hyvin komean vaikutuksen, eikä siinä ole mitään ulkonaisen komeilevaa, mikä on ominaista keltaiselle värille. Sininen aines antaa violetille vakavuutta, jossa on jotakin alakuloista. Pienellä pinnalla ja herttaisessa ympäristössä ei violetin luonteen epäsointuinen puoli pistä niin selvästi silmään kuin laajalla pinnalla. Orvokin kukka miellyttää, mutta sen violetti vivahtaa enemmän siniseen, eikä se kuitenkaan vaikuta likimainkaan niin miellyttävältä kuin lemmikki.
Vielä on sanottava muutama sana eräästä väristä, joka ei kuulu spektriväreihin, nimittäin ruskeasta. Sillä on enemmän kuin millään muulla värillä aineellinen luonne, ja silmän ilmeessä tarvitaan inhimillistä sielukkuutta, jotta ruskea, kun se siinä näyttäytyy, saisi ihanteellisuutta ja tunteellisuutta. Mutta siinä on jotakin voimakasta ja tervettä, mikä itsessään vaikuttaa oivalliselta ja silmän sielullinen voimaan yhtyneenä voi saavuttaa sellaisen kauneuden, että tuomari, jonka on tuomittava ruskeitten ja sinisten silmien välillä, epäröi langettamasta tuomiotaan ja kehoittaa riitapuolia sopimaan.
Hiusvärejä on, kuten tunnettu, hyvin vähän. Oranssia, vihreää, sinistä ja violettia ei niiden joukossa ole, vaikkapa Neptunus ja Ahti joskus saavat vihreän tukan ja parran. Mutta se sija, joka ruskealla on tällä alalla, ei ole vähäpätöinen. Renessanssin maalarit ja antiikin runoilijat antavat yleensä kauneuden palkinnon vaaleille värivivahduksille, mutta suovat ruskealle etusijan mustan rinnalla. En ole huomannut, että ruskealla olisi mitään erikoista merkitystä värisymboliikassa.
Ne esteettiset vaikutelmat, joita yksityiset värit tekevät ihmisen tunne-elämään, ovat sielullisesti hyvin mielenkiintoisia, ja niillä on myös taidehistoriallinen merkityksensä. Onhan filosofisessakin suhteessa merkittävää, että sillä kosmillisen voiman ilmauksella, joka esiintyy valona, on kaikissa prisman taittamissa säteissä jotakin, mikä tuntuu vastaavan ihmissielun mielialaa. Kun fyysikko mittaa niiden eetterivärähdysten aallonpituuden ja nopeuden, jotka näköhermoihin edenneinä herättävät tietoisuudessamme valon ja värien aistimuksia, antaa hän meille paljoudellisen vastineen johonkin maailmankaikkeudessa vaikuttavaan laadulliseen, mille inhimillinen kauneudentunne on sukua.
IX.
VASTAVÄRIT.
Edellisessä luennossani tein selkoa värisymboliikasta, — niistä vaikutelmista, joita kukin väri aiheuttaa tunne-elämässämme. Se lienee koko estetiikan subjektiivisin luku, ja asian laadusta johtuu, että sitä ei voi esittää ankarasti tieteellisessä muodossa, vaikka siinäkin ilmenee yhtä ja toista yleispätevää, jotakin, mikä vastaa tunne-elämän eri vaiheita, kuulukoon ihminen mihin rotuun tai kansaan hyvänsä. Maailmassa ei liene ainoaakaan kansaa, joka ei toisenlaisin tuntein katselisi suurta veripunaista pintaa kuin taivaansinistä, eikä yhtään kansaa, jossa edellinen ei saisi aikaan enemmän ärsytystä kuin jälkimäinen tai ei heräisi sitä tunnetta, että punaisen ja intohimon, samoin kuin toisaalta sinisen ja tyyneyden välillä on sukulaisuutta.
Nyt siirryn objektiivisempaan puoleen värien estetiikassa, siihen väriteorian lukuun, joka käsittelee täyte- eli vastavärejä.