Me sotkemme Jumalan viinikuurnat.
Ne, joilla on pedonmerkki,
Lyömme me paisumilla,
Ja he pureksivat kieltänsä vaivoissaan.
Mut miksi viivytte?
Me emme viivästy.
On nyöri kädessämme
Ja luotilauta
Ja pituus, korkeus, syvyys mitataan,
Kirousta hyllyväin maailmojen avaruus,
Avaruus, joss' aaltoina vyöryy
Saasta ja synnit.
Te hävitätte sen.
Me suljemme sen niinkuin kirjan,
Ja kuin lehdet viikunapuun
Sen tähdet on hiipuvat.
Tulivitsoista miljoonista
Me sidomme luudan, jolla ne laastaan pois.
Milloin te tulette?
Mä kaipaan.
Milloin te tulette?
Katso merkkejä!
Kuule!
Belsasarin soihdut huikaisi valtavat,
Himojuhlain vilske ne kuuroks saa,
Ne niit' ei näe, ne niit' ei kuule.
Mut sä, jonka kuuloa tuskat tarkistaa
Ja näköä vanhurskauden kaipuu,
Sä näet kostajan panssarin hohdon,
Sä kuulet hevosien kapsehen kaukaa.
Mä näen hohdon tulikivi-panssareiden,
Mä kuulen kapsehen niinkuin ukkosen kaukaa.
Mä kuulen meren nousevan jyminää.
Te tulette.
Minut kostetaan ja mä huudan:
Armoa pyöveleille!
Armoa itsellein!
Herra Sebaot!
Pelasta, rangaistessas!
Herra Sebaot pelastaa rangaistessaan.
Se on rakkaudessa, kuin hän vihastuu,
Se on rakkaudessa…