— Tuolla asuu isä.
Kohta olivat he perillä. Tupa oli ystävällisen ja miellyttävän näköinen; sitä ympäröi kolmelta taholta vähäinen puutarha ja vanhat, ryhmyiset, vaikka hyvin hoidetut omenapuut tarjosivat sille siimestään. Puutarhassa kasvoi monenlaisia hyödyllisiä istukkaita, kuten kaalia, porkkanoita ja nauriita, vaan nähtiinpä siellä myös pieniä kukkasmaita, joissa versoi koreita kiekurakukkia ja uljaita piooneja. Kukkia maalaistalon ympärillä, ne ovat aina hyviä merkkejä; ne todistavat, että eläjien mieli ei vielä ole niin villiytynyt tahi masentunut, ettei se olisi avoimena luonnon kauneudelle ja hempeydelle. Toisen päädyn luona seisoi kolme mehiläispatsasta ja niiden ympäriltä kuului selvään surina, jota kuunnellessa paimenet Virgilion paimenlauluissa eli eklogeissa rakastavat uinailla. Etupuolella tupaa, lähempänä järven rantaa, riippui verkkoja päiväpaisteessa kuivamassa ja portaiden yläpuolelle oli muuan pääskyaviopari rakentanut pesänsä.
Vaeltajat astuivat kolmen kesken tupaan. Tupa oli sisästä yhtä viihdykäs kuin ulkoakin. Lattia oli valkoinen ja hyvänhajuisilla katajahavuilla ripoteltu; punamaalinen sälesohva, muutamia tuoleja sydämen muotoon leikellyillä selustimilla, sänky hehkivalkoisine uutimineen, pöytä, messinkisilainen piironki, Moralainen kello ja kaappi, jonka ovessa isännän nimi koreili taiteellisesti maalattujen kukkien keskellä, siinäpä talon sisustus. Kalkitut seinät olivat kaunistetut elävästi väritetyillä tauluilla, Lundströmin taidelaitoksesta Jönköpingissä lähteneillä; siinä oli kuvauksia Uudesta Testamentista ja Ruotsin historiasta, parrakkaita sulttaaneja ratsain, Napoleon sekä "Kaarle XI:nnen näky Valtiosalissa". Sälesohvan yläpuolella riippui musketti, painetti kiinni ruuvattuna, ja vanha sotamieshattu. Ikkunasta paistoi aurinko ystävällisesti sisään, synnyttäen pyhäpäivän tunnelman.
— Sven, sinäkin olet kotona! sanoi nuori neitonen, joka oli yksin tuvassa, koristellen koivun lehvillä ja kiekurakukilla valkeaksi laastittua tulipesää. Se oli Inkeri, korpraalin nuorin tytär, vaaleatukkainen, sinisilmäinen ja vereväposkinen viisitoistavuotias tyttöheilakka. Hän oli aikeessa sanoa muutakin, mutta nähtyänsä Svenin tuntemattomat matkatoverit, vaikeni hän ja loi hämillään silmänsä maahan.
— Terve, pikku Inkeri, sanoi Sven ja nosti tytön korkealle kattoon; — mutta sanos, missä ovat isä ja äiti ja Johanna… Tokkos Johanna on tullut?
— Äiti meni kirkkoon, isä istuu tarhassa ja polttelee piippuaan, mutta Johanna kaiketi pian tulee, luulemma, sanoi Inkeri. — Minä menen isälle sanomaan…
Neitonen riensi kyökin ovesta ulos, ja kohta senjälkeen tuli korpraali.
Korpraali Brant kulki puujalalla — sillä kun luoti sieppaa pois potkimen, joka on lihasta ja luusta, ei kruunulla ole muuta antaa korvaukseksi, kuin parhaimmassa tapauksessa — kovasta ja hyvästä niveräkoivusta tehty puukoipi. Mutta korpraali ei siitä ollut niin millään: olivatpa puukoipi ja urhoollisuus-mitali tavallaan korpraalin rakkainta omaisuutta: koskaan ei tanssija ole suuremmalla ylpeydellä näytellyt yleisölle kaunismuotoista pohjetta ja somaa jalkaa, kuin korpraali olisi näytellyt puukoipeaan jokaiselle, joka olisi halunnut tarkastella tätä sorvaajan taitavasta kädestä lähtenyttä vaatimatonta tuotetta.
Kuusikymmentä vuotta, elettynä osaksi musketin osaksi auran parissa, ne olivat saaneet hänen hiuksensa ja mahtavat viiksensä harmahtaviksi, mutta eivät onnistuneet taivuttamaan kumaraiseksi hänen korkeaa hartevata vartaloansa, joka verhottuna siniseen kiiltonappiseen takkiin oli vielä yhtä suora ja sotilasmainen kuin kolmekymmentä vuotta takaperin. Kasvot olivat totisissa, miltei tuimissa rypyissä, mutta silmät katselivat ystävällisen lempeästi tuuheiden kulmakarvojen alta. Senlainen oli korpraali Brant ulkonäöltään. Teinit tunsivat hänet nähdessään syvempää kunnioitusta, kuin jos olisivat nähneet koko Veksiön konsistoorin astuvan sisään; konsistoorin herroista tämä tuntunee hyvin kummalliselle, mutta niin se vaan oli.
— Ovatko herrat samoja teinejä, jotka pari päivää sitten kävivät Lomarydissä? kysyi korpraali, ruveten istualle sälesohvaan, vetäsi muutamia savuja piipusta ja siveli kädellä puukoipeaan.