— Niin aina, ihmissydän on kummallinen kapine, sanoi Spökvist filosoofimaisesti; — mutta kuules Brackander, milloinkas lähetit sanan masuunille?
— Svalgren lähti sinne tuntikausi takaperin.
— Ja mihinkä aikaan siis voimme odottaa kilpatoveriasi tänne?
— Iltasen perästä, vastasi Brackander.
— Minulla on kiire, sanoi Spökvist katsoen kelloaan; — monet tärkeät tehtävät odottavat kotona…
— Tuhat tulimmaista, huudahti patruuna, ethän tuumine jättää minua?
Sinun tarvitsee kaikin mokomin olla saapuvilla, Spökvist.
— Noh niin, voinhan sitte jäädä tänne, sillä mitäs ei ystävän eteen tekisi?
Ja sen sanottuaan vetäsi Spökvist lakkaristaan paperin kysyen, eikö ystävä Brackander kirjoittautuisi takausmieheksi lainasta, joka nimismiehen täytyi tehdä voidakseen kruununveron kannosta tiliä tehdessään täyttää uhkaavan vaillingin.
Patruuna huokasi, mutta oivalsi ettei hänen käynyt kieltäminen. Spökvist oli otollisen hetken valinnut. Hän kirjoitti siis nimensä alle.
— Palatakseni asiaan, virkkoi Spökvist kirkastunein kasvoin, — niin olet sinä voiton puolella, jos vain saat kilpatoverisi, pitkän masuunirengin poistumaan. Mitä ensinnäkin tytön vanhempiin tulee, niin he ovat tunnetut herännäisjoukkioksi; ei muut kuin lukijat voisi hyljätä niin loistavaa tarjousta kuin sinun on, Brackander; he eivät taivas nähköön, suuria välitä maallisesta onnesta ja maallisista tavaroista. Mutta he kyllä toivoakseni lankeavat jalkojesi juureen, jos otat heiltä pois tuen ja turvan, sillä Sven Stool se tietenkin ylläpitää koko perheen, ja häneen luotettanee vastaisuudessakin. Mitä taasen tulee tyttöön itseensä, niin hän kyllä sopeutuu, jahka vaan armaansa ei ole lähettyvillä. Johanna kohta unhottaa hänet ja suostuu kiitollisena naimatarjoukseen, jonka kautta hänestä tulee rikas ja ylhäinen vallasnainen karkean piian asemesta. Minä tunnen naisia, Brackander, harvoin he rakastavat miestä hänen itsensä vuoksi, vaan hänen yhteiskunnallisen asemansa, rikkautensa tai muiden korukalujen vuoksi, jotka loistavat heidän silmissään.