— Mutta sattui sitten lautamiehen muori kysymään, mitä tiedettä minä
Veksiössä harrastan…
— Ja minä vastata sukasin, että sinä harrastat noituutta… Eikös ollut sattuvasti osattu, häh?
— Heti tuli toinen ääni kelloon. Minua alettiin silmäillä kunnioittavaisesti, melkein pelonalaisesti, ja murkina tuli, jossa oli pöystiä, makkaraa ja olutta, ja minä pistelin poskeeni sillä välin, kun sinä, pikku Aadolf, koetit parhaimmittain piipitellä talon tyttärelle. Mutta siinä ei sinua, poika parka, onnistanut. Sinä et tunne talonpoikaistyttösiä; heidän korvaansa ei mahdu sellaiset korupuheet, jollaisia olet oppinut laskettelemaan ylhäisille neitosille. Sillä aikaa tuli lautamiehen muori luokseni ja valitti karjansa olevan lumotun, että vasikat kuolevat ja että lehmät eivät anna maitoa… hän kysyi minulta neuvoa… — Ja sinä vastasit?
— Että hän ruokkisi ja hoitaisi elukoita hyvin.
— Se oli hänestä tietenkin liian yksinkertainen keino.
— Niin oli; hän teki ymmärrettäväkseni, ettei muu kuin loihtiminen auttaisi ja pyysi minua koettamaan taitoani sillä alalla. Minä vedin verukkeita sieltä ja täältä, mutta siitä eukko yhä enemmän kiihkeni. Vihdoin, kun olin ottanut häneltä vaitiolon lupauksen, sanoin että hän ottaisi kärpän silmän, kotkan sydämen, karhun etukäpälän ja kolme ja kolmeneljättäosaa vuotta vanhan valkoisen käärmeen kielen, ompelisi ne sisiliskon nahan sisään sekä kaivaisi ne kaikkinensa jonakin torstai-iltana navetan kynnyksen alle, sanomalla hokus pokus filiokus. Eukko ihastui ikihyviksi, kiitteli oivasta neuvosta ja pyysi että antaisin hänelle nuo tenhokapineet (hän piti tiettynä asiana, että ne olivat repussani), niin hän kunnollisesti minulle maksaisi. Minä vastasin, että minulta varasto loppui ja kehotin, että hän hankkisi ne itse.
— Ja se oli eukolle kuin tulta tappuroihin, lausui Aadolf; — minä näin, kuinka hän suhkaili ja kuiskutteli kanssasi.
— Niin, etenkin häntä huoletti, mistä hän tapaisi sanalleen kolme ja kolmeneljättäosaa vuotta vanhan käärmeen. Minä kehotin häntä pyytämään niitä läämältä ja katsomaan niitä hampaisiin, niinkuin hevoskauppiaat tekevät…
— Ha, ha, ha!
— Eukon ahdistellessa minua rukouksillaan, pidin minä silmällä pikku Stiinaa. Mielestäni hän oli varsin kaunis tyttö ja suu hänellä niinkuin raitis ruusunkupunen. No, ajattelin, ennenkuin lähden täältä, niin suukkosen minä Stiinalta otan, suututtaakseni sinua ja herättääkseni sinussa lemmenkateutta, Aadolf…