— Tiedättekö, nuori mies, kenenkä kanssa puhutte?
— No välipä tuolla?
— Nimeni on Brackander.
Patruuna odotti että nimensä vaikuttaisi ukkosen iskun tavoin vastustajaan. Mutta Yrjö pysyi tyynenä kuin viilikehlo, ja Aadolf, jonka herkkä mieli oitis läikähti rattoisalle suunnalle, virkkoi:
— Brackander! Ha, ha, mikä omituinen nimi! Ei se ole tullut teille sattumuksesta; siinä on syvempikin merkitys. Niinhyvin nimenne kuin persoonanne muistuttaa minua joltisestikin pakaroista… [Brackander = suomeksi Pakarainen.]
Yrjö saattoi rukoilevin katsein Aadolfin vaikenemaan. Brackander kelmeentyi kiukusta. Kun hän sittenkään, muistaen Yrjön lupausta, että hän patruunalle antaisi "niin että töppöset heilahtaa", ei tohtinut kiukkuansa Aadolfia kohti purkaa, kääntyi hän nimismiehen puoleen ja sanoi:
— Veli Spökvist, saatatko kärsiä sitä, että nuo kaksi tuntematonta henkilöä häiritsevät huutokaupparauhaa ja rankaisemattomina solvaisevat meitä? Eikö varakas ja kunniassa pidetty kansalainen omilla tiluksillaan ole suojattu herjauksilta ja uhkauksilta? Minä kehoitan sinua lain ja yhteiskuntajärjestyksen nimessä…
— Hyvä on, veli Brackander, keskeytti hänet Spökvist, — minä en jätä asiata sillensä.
— Onko herra Spökvist nimeltään? kysyi Aadolf nenäkkäästi.
— Niin on, pikku maankulkuri, minä olen nimismies Spökvist, sinulle rangaistukseksi ja muille varotukseksi, niinkuin kohta tulet näkemään.