— Vaiti, vaiti! Hän on juovuksissa. Hän puhuu meiltä pään poikki!
Kirous! Orjat ovat kuulleet hänen huutonsa. Olemme hukassa!
Vieraat olivat äkkiä selvinneet. He kuiskuttelivat ja katselivat toisiaan pelästynein silmin.
— Mitä? huudahti Annæus Domitius. — Mitä tämä äänettömyys merkitsee? Seisonko kapinallisten joukossa? Minä vannon Julianuksen nimen kautta laskevani kaikkien teidän päänne jalkoihini, vieläpä ennen auringon laskua, jos kieltäydytte juomasta laillisen keisarimme onneksi. Eläköön sanctissima majestas, dominus Augustus Julianus Imperator, pontifex maximus, pater patriae, restitutor orbis!
Hän nosti maljan huulilleen ja paiskasi sen tyhjänä lattiaan. Samassa silmänräpäyksessä ovi aukeni ja ääni sanoi: — Hevosesi on esillä.
— Tässä on miekkasi ja sadevaippasi.
Kamariorja kiinnitti miekan herransa vyöhön ja manttelin hänen olkapäilleen.
Annæus Domitius riensi ulos, nousi Akilleuksensa selkään ja ratsasti pois.
* * * * *
Tiellä tuli häntä vastaan viimeinen Pyladeen lähettiläs. Prokonsuli seisautti hevosensa ja katsahti kirjetauluun, jossa olivat seuraavat sanat:
"Lukuisa kansanjoukko lähestyy Tripodikatua, kun tätä kirjoitan. Huudetaan että Kryysanteus on pilkannut Kristusta." Annæus Domitius joudutti hevostaan.