— Olen; minun korkeasti kunnioitettava piispaisäni on…
— Oletko välittäjänä Ateenan arkontin ja näiden karjukitojen välillä?
— Hänen ja oikeauskoisten välillä, loistava herra.
— Laillisen viranomaisen ja kapinoivan kansanjoukon välillä? Vannon kautta Jumalan ja keisarin, että sinut hirtetään millä köydellä vain sattuu kansankiihottajana ja kapinoitsijana, ellet paikalla korjaa luitasi täältä ja laita niin, että roistoväki seuraa sinua.
Tämän keskustelun aikana huudettiin yhä: vääräuskolaiset ulos! Eläköön prokonsuli! Kuolema pakanoille!
Pappi seisoi ällistyksissään ja seurasi silmillään prokonsulia, kun tämä eteisen kautta astui aulaan.
Siellä ei suinkaan vallinnut sellaista hämminkiä, kuin olisi saattanut odottaa. Pylväskäytävässä, joka suojasi virtailevalta sateelta, oli Hermione, ympärillään lukuisa seura: filosofeja ja reetoreja Ateenan yliopistosta, useimmat Akadeemian oppilaat, sotatribuuni Ammianus Marcellinus ja muutamia Ateenan etevimpiä kansalaisia perheineen.
Niille vainotuille kristityille, jotka olivat löytäneet turvapaikan Kryysanteuksen luota, oli huoneen ylikerta luovutettu. Talon kaikki mies- ja naispalvelijat olivat koolla naisten pihassa.
Annæus Domitiuksen tulo sai aikaan suuren ja iloisen hämmästyksen. Ja sitä vielä enensi hänen esiytymistapansa. Kryysanteuksen, joka oli mennyt häntä vastaan, hän sulki sydämellisesti syliinsä. Sen jälkeen hän tervehti seuraa, kiirehti Hermionen luo ja nosti hänen kätensä huulilleen.
— Ja me, jotka luulimme sinun olevan Korintoksessa! huudahti
Kryysanteus.