Häntä auttoivat pappien ja sotilaiden yhteiset ponnistukset sekä kansan oma uteliaisuus.
Kun kirkossa oli saatu aikaan jonkunmoinen hiljaisuus, julkaisi Annæus Domitius ne manaussanat, jotka yksin saattoivat ainakin hetkeksi asettaa myrskyn. Hän ilmoitti, että keisari Constantius oli mennyt isiensä luo, ja että senaatti, kansa ja legionat olivat keisariksi ja Rooman valtakunnan herraksi julistaneet hänen sukulaisensa cæsar Julianuksen. Hän ilmoitti, että uuden keisarin ensimäinen sana oli ollut omantunnon vapaus, hänen ensimäinen käskynsä, jota tuhannet lähettiläät saattelivat roomalaisen maailman kaikkiin ääriin, että jokainen alamainen, kansalainen tai orja, joka kantoi kahleita uskonsa tähden, oli vapautettava, ja että jokainen, joka tästä lähtien uskon nimessä uskalsi häiritä järjestystä ja persoonallista turvallisuutta, oli pantava kahleisiin ja tavallisena rikollisena jätettävä oikeuden haltuun.
Näitä sanoja seurasi ensin hämmästyksen hiljaisuus, sitte, kirkon syrjäisemmistä osista, missä ei kukaan voinut erottaa majesteetinrikkojaa muista, harmin ja tyytymättömyyden kiljahdus.
Tämä kiljahdus uudistui, kun sotilaat Annæus Domitiuksen viitattua päästivät vangitut atanasiolaiset kahleista. Kohta kun nämä tunsivat kätensä vapaiksi, he syleilivät toisiaan ja kiittivät Jumalaa.
— Vaadi seurakuntaasi vaikenemaan, käski Annæus Domitius Petrosta, — taikka olet heidän rikosveljensä. Tällä tavallako keisaria tunnustetaan?
Piispa nousi saarnastuoliin, kehotti olemaan hiljaa ja piti odottamattomasti saapuneen sanoman johdosta seurakunnalleen puheen raamatunlauseesta: Antakaat keisarille kuin keisarin ovat ja Jumalalle kuin Jumalan ovat.
Hänen sanansa olivat, kuten aina, hyvin valittuja ja silloisissa oloissa rohkeitakin. Hän ylisti edesmenneen keisarin ominaisuuksia ja hänen suuria ansioitaan oikeauskoisen kirkon suojelijana. Hän surkutteli sitä, että kuolema oli taistelevalta seurakunnalta riistänyt tämän mahtavan miekan, eikä arkaillut ennustaa, että se aika, joka nyt oli alkanut, oli tuleva kovaksi ajaksi, koetusten ajaksi; vaan hän kehotti kuulijoitaan pysymään uskollisesti totisessa sanassa ja luottamaan vastoinkäymisissä siihen Jumalaan, joka tänään niin voimallisesti oli ilmestynyt heidän ruumiillisille silmilleen.
— Mitä hän tarkoittaa sillä ilmestyksellä? tiedusteli prokonsuli viereisiltään, ja sai heti tietää, että piispa sinä päivänä oli herättänyt Simoon pyhimyksen kuolleista.
Annæus Domitius tahtoi nähdä kuolleistanousseen.
Eufeemios kertoi hänelle, että Simoon juuri oli viety piispan palatsiin.