— Pikari! Joudu! huusi Karmides. Aleksandroksen oli vaikea pitää aisoissa kiitollisuudentunnettaan. Mutta Karmideen uudestaan viitattua hän riensi ulos ja palasi heti, täysi pikari kädessä.
Karmides tyhjensi sen.
Aleksandros kysyi epäillen:
— Enkö saa seurata sinua matkallesi?
— Se on tarpeetonta. En tarvitse sinua.
— Minne aiot matkustaa?
— Ei mitään utelemista! Mene matkaasi!
— Vaan, vaikka olen vapaa, sallit kai minun jäädä taloosi ja olla lähelläsi? uskalsi Aleksandros lisätä. Hänen kasvoillaan loisti vilpitön uskollisuus.
— Jätä minut rauhaan kysymyksinesi!… Kuitenkin, jatkoi Karmides nähtyään surua Aleksandroksen kasvoilla, — pysähdy, tahdon sanoa sinulle jotain. Olot määräävät meidät eroamaan, ystäväni. Huomenna Baruk on tämän maatalon omistaja. Ensi yönä matkustan Ateenasta, ja voipi käydä niin, ettet enää näe entistä herraasi. Sen tähden annoin sinulle vapautesi. Sinun asiasi on nyt katsoa, kuinka käytät vapauttasi päästäksesi maailman läpi. Seuraa luontoasi ja tartu onnea, kun voit, kutreista kiinni! Kas siinä neuvoni, helppo antaa, vaikeahko loppuosassaan seurata. Mutta siinäpä juuri elämisen taito onkin, Aleksandros. Olen huomannut, että olet tiedonhaluinen, että silmäilet kirjojani, että sinussa on ainakin grammatikusta, jollei juuri filosofia. Mene huomenna Kryysanteuksen taloon. Pyydä päästä hänen tyttärensä Hermionen puheille. Sano hänelle olleesi Karmideen kamariorja, sano hänelle, että Karmides sinuun kiinnitti hieman sydäntänsä, vaan että sinulta nyt puuttuu sekä ruoka että ruoska. Sinä osaat kirjoittaa. Pyydä Hermionea hankkimaan sinulle paikka isänsä kirjainkopioitsijain joukossa. Sinun kasvosi ovat Kryysanteuksen ja Hermionen kaltaisten ihmisten luona hyvä suosituskirje; he ilomielin täyttävät toivosi. Kryysanteus panee eteesi kirjan, jota kopioidessasi voit perehtyä hänen tieteeseensä, jos kirjoittaessasi ajattelet. Hän on järjestävä asiat niin, että voit kehittää sieluasi samalla työllä, jolla ansaitset leipäsi. Ja jos hän huomaa sinun käyttäneesi tilaisuutta hyvin, niin hän tekee sinut kopioitsijasta oppilaakseen, vie sinut ulos Akadeemiaan ja antaa sinulle paikan ylimysten ja roomalaisten senaattorien poikien joukossa. Silloinhan on onnesi taattu, Aleksandros. Sinusta tulee samaa, mitä keisari Julianus on, Kryysanteuksen oppilas. Sinusta tulee keisarin koulutoveri, poikani, ja sinusta tulee filosofi, joka on täynnä pilviä ja aatteita, sumuja ja käsitteitä. Nyt ei minulla ole enää muuta sanottavaa, kuin että tuot manttelini ja sytytät lampun kirjastoon. Hyi, kyyneleet pois, Aleksandros! Sinä olet ruma kun itket. Mene matkaasi!
Hetken perästä Aleksandroksen poistuttua Karmides meni makuukamarinsa vieressä olevaan pieneen kirjastoon. Hänen kasvonsa olivat kalpeat, niissä näkyi synkkä päättäväisyys. Löydettyään kääryn, jota etsi, hän pani lampun sohvan viereen, laskeutui pitkälleen, avasi kirjan, mutta unohti lukemisen ja vajosi omiin ajatuksiinsa.