Tässä tilassa ollen hän vaelsi eteenpäin, katsomatta minne meni. Vasta kaupungin läheisyydessä ympäristö veti hänen huomionsa puoleensa. Hän näki Kaksoisportin ja kuuli hälinän Kerameikos-kadulta, jolla lukuisat jaloittelijat ihailivat vilvakkaan tähtiyön kirkkautta.
Hän seisahtui, sillä tämmöisessä mielentilassa hän ei tahtonut näyttäytyä kellekään eikä nähdä ketään. Hänen takanaan oli hautausmaa. Hän kääntyi ja meni sinne.
Portilla seisautti hänet kaksi vastaan tulevaa miestä. Hänen, ohimennessään toinen heistä pani kätensä hänen olkapäälleen ja lausui hänen nimensä.
Vastenmielisesti hämmästyen Karmides pysähtyi, katsahti mieheen ja tunsi hänet Petrokseksi, homoiuusialaisten piispaksi.
— Clemens, sanoi tämä seurassaan olevalle nuorukaiselle, — mene edelläni kaupunkiin. Olen heti jälessäsi kotona.
Piispa ja esilukija tulivat pylväskedolta, vietyänsä Simoon pyhimykselle illallista. Simoon oli kuolleista herätyksensä jälkeen uudestaan noussut pylväälle ja eli tavallista elämäänsä. Jos mahdollista, katseltiin ja ihmeteltiin häntä vielä enemmän kuin ennen.
— Mitä sinulla voi olla minulle sanottavaa? kysyi Karmides.
— Paljo, vastasi Petros, — jos sinulla on aikaa kuulla minua.
— Sitäpä ei minulla ole…
— Muutamassa minuutissa voi sanoa paljon. Minne aiot? Saatan tehdä seuraa ja tiellä sanoa sanottavani.