— Etkö tahdo lykätä keskustelua toiseen kertaan?
— Silloin voisi olla myöhäistä…
— Olet oikeassa. No, minusta on samantekevää, minne menemme.
— Valitkaamme siis ensimäinen paikka, jossa voimme rauhassa keskustella. Tässä lähellä on sellainen paikka.
He istahtivat eräälle penkille kypressien alle.
— Mitä sinulla on sanottavaa? kysyi Karmides.
— Jotakin, joka tuntunee sinusta kummalliselta ja rohkealta, vastasi Petros. — Me tunnemme toisiamme niin vähän, ja kuitenkin saat kuulla, että tahdon sekaantua asioihin, jotka minua eivät ollenkaan koske ja sinua aivan läheisesti…
— Hyvä on. Anna vaan kuulua, mikä sinulla on sanottavana.
— Hyvä ystäväni, olen monena yönä nähnyt unta sinusta, viimeksi viime yönä, ja silloin niin elävästi, että tänään tunsin vastustamattoman halun puhua kanssasi. Olisin tullut luoksesi, ellen olisi kohdannut sinua täällä. Mitä sinä yleensä ajattelet unista?
— Petros, tänä iltana ei minulla ole halua filosofeerata. Lyhykäisesti sanoen: minä uskon sellaisten ilmestysten tulevan vatsasta, sinä luultavasti taivaasta. Mitä unta näit?