— Sinua sanotaan hurskaaksi mieheksi; vaan kirkossa en sinua koskaan näe. Mikä on syy siihen?
— Olen oikeauskoinen. Herran huonetta ovat jo kauan saastuttaneet ne, jotka ontuvat sanan totuuden ja Areioksen valheen välillä.
— Sinä olet siis niitä, jotka särkevät ainoan kirkon ja hajottavat
Herran jäsenet. Ettekö näe koston päivän lähestyvän?
— Martyyrien päivä, voiton päivä! vastasi ukko niin kovalla äänellä, että kaikki ympärillä seisovat katsahtivat häneen. Homoiuusialainen poistui.
— Deemofilos, joko näet pilven?
— Jo. Ilma on raskas. Näyttää tulevan ukkonen.
— Oi, se on tervetullut, jos se vaan puhdistaa ilman.
— Kunnon Kliinias, kuiskasi Deemofilos, — huhu kertoo että Julianus…
— Vaiti, mies! keskeytti häntä Kliinias samanlaisella äänellä ja katsahti tuskallisena ympärilleen. — Älä lausu hänen nimeänsä, jos rakastat päätäsi. Keisari palkkaa satatuhatta vakoojaa. Muureilla on korvat, kaislat kielittelevät, kuten Miidaan aikoina, vieläpä kuukin voidaan manata alas kertomaan, mitä se on lukenut sinun silmistäsi. Älä puhu, älä toivo, älä ajattele, jos vielä rakastat ruusuista päivän valoa!