Piispa halusi salaista keskustelua. Kauppias suostui. Petros alkoi puhua Karmideesta. Baruk tiesi, että Petros osanotolla seurasi tämän persoonaa ja raha-asioita; minkä tähden, sitä hän ei tietänyt eikä ollut koskaan huolinut sitä aprikoida.
— Minä tiedän, sanoi Petros, — että aiot ryhtyä ankariin toimenpiteisiin saadaksesi saatavasi tuolta kevytmieliseltä nuorukaiselta…
— Niin juuri.
— En sitä ihmettele. Sinulla on siihen oikeus, ja useimmat sinun sijassasi tekisivät samoin. Myöntää täytyy myöskin, että Karmides on se, joka kaikista vähimmin ansaitsee säälimistä, jos sääli sanaa ylipäänsä löytyy velkojan sanakirjassa.
— Ei minun sanakirjassani ainakaan, huomautti Baruk. — Sana laupeus siellä kyllä löytyy, vaan minä en käsittele koskaan raha-asioita laupeudentöinä enkä laupeudentöitä raha-asioina.
— Oikein. Minä käsitän, että kauppiaan täytyy tehdä ero näin erilaisten asiain välillä. Eikä minun tarkoitukseni ollutkaan vedota laupeuteesi, kun tulin puhumaan sinulle Karmideesta. Sitä paitsi hän olisi liiaksi ylpeä ottaaksensa sitä vastaan, vaikka ankaruus, jos sitä tällä hetkellä käytät, on hävittävä koko hänen tulevaisuutensa.
— Se on paha se, mutta nyt aion todellakin olla ankara, niin ankara kuin mahdollista.
— Minä katson asiaa samalta järjelliseltä puolelta kuin sinäkin, jatkoi Petros, — vaan erotus on siinä, että minä näen pitemmälle kuin sinä.
— Mitä tarkoitat?
— Tarkoitan että, jos panet täytäntöön, mitä aiot tehdä Karmideelle, niin et läheskään saa kaikkia hänelle lainaamiasi rahoja…