— Oh, sen tiedän, keskeytti Baruk kohottaen olkapäitään, — se tieto on tuottanut minulle unettoman yön, vaan nyt aion tyytyä kohtalooni.
— Ja teet hänet kykenemättömäksi vastaisuudessa maksamaan sinulle.
— Saatpa minut hymyilemään. Milloinkahan hän siihen kykenisi? Sinä puhut hänen tulevaisuudestaan kuin jostakin suuresta ja loistavasta. Minä en siitä anna ropoakaan. Rukoilkoon jokainen Kaikkivaltiasta varjelemaan ihmistä sellaisesta tulevaisuudesta! Ei tarvitse ennustushenkeä nähdäkseen, minne päin se kallistuu.
— Vaan jos oletkin erehtynyt? Jos Karmides jonakuna päivänä onkin
Ateenan rikkain mies?
— Tarkoitat, että hän saa perinnön? Minä olen hankkinut varmat tiedot hänen suvustaan ja hänen toiveistaan sillä taholla. Valitettavasti nekään eivät ole obolin arvoisia. Hän on saanut kaiken perintönsä kerrassaan. Kohtalo ei tahdo enää mättää kultahiekkaa siihen seulaan.
— Tässä ei ole puhetta perinnöstä vaan avioliitosta.
— Avioliitosta? huudahti Baruk kummastuneena. — Naimisista, ja rikkaista myötäjäisistä? Sitäkö tarkoitat?
— Juuri sitä.
— Hm, silloin hän kai aikoo minulta saatavilla myötäjäisrahoilla maksaa velkansa minulle, ajatteli Baruk. — Hyvä piispa, lisäsi hän ääneensä ja miettiväisenä, — kuka olisi sitte tuo rikas perillinen, jota Karmides kosii?
— Hän ei minun tietääkseni kosi vielä ketään.