— Sitä en tahdo kieltää. Ainoastaan tottumus voi tehdä sellaisia tapoja siedettäviksi.
— Mutta eikö se ollut pöyhkeyttä, että Eusebia, kun Ismeene tervehti häntä kadulla, ei itse vastannut, vaan antoi orjattarensa vastata tervehdykseen?
— Sekin on tavallista Roomassa.
— Ismeenestä se oli niin hassua, ettei hän voinut olla kääntymättä Bereniiken puoleen ja nauramatta … sillä Ismeene on hyvin herkkä nauramaan, kuten tiedät. Vaan Eusebia näki sen eikä sitte enää koskaan voinut kärsiä Ismeeneä.
— Olen kuullut siitä puhuttavan.
— Mutta tiedätkös, miksi Eusebia lakkasi käyttämästä kukallisia vaatteitaan? Näetkös, kun koulupojat näkivät hänet kadulla, niin he osoittivat häntä sormellaan ja huusivat toinen toiselleen: katsos, kevät on jo tullut.
— Ateenan koulupojat tulevat häijyydessä isiinsä… No niin Alkmeene, en tarvitse sinua enää. Mene nyt levolle, uninen tyttöseni.
— Toivotan sinulle suloisia unia, haltijattareni.
— Minä toivotan sinulle samaa.
Alkmeene poistui. Hermione oli pian sen jälkeen siirtynyt iloisten unien valtakuntaan.