— Vai pelkäätkö matkaa manalan joen yli? Sanotaan vanhan Karoonin ruuhen nyt vuotavan ja olevan lahonnut.
— Hoo, varjoja, joita hän kulettaa, ei mahda painaa lihavuus. Ruuhi lienee kylläksi hyvä sellaiselle lastille, ja kun kerran on kuollut täällä ylhäällä, niin ei taida enää veteen hukkua siellä alhaalla.
— Hyvin sanottu, huomautti Kimoon. — Vaan sinä, Okos, mitä sinä sanot kuolemasta ja manalasta?
— Minäkö? Minä olen nuori eikä minun tarvitse sellaista ajatella. Muutoin mahtaa kyllä olla kamalata tuolla maan alla. Minä en sinne ikävöi.
— Sitä en ihmettele. Mikähän lienee orjan odotettavana, kun se kohtalo, joka manalassa odottaa sankareja ja puolijumalia, on niin kurja? Muistatteko, mitä Akilleuksen varjo sanoi Odysseukselle?
— Emme, mitä se sanoi?
— Homeeros kertoo sen seuraavasti:
Oi, älä kaunistaa koe kuoloa, oiva Odysseus!
Päiväki-miehenä muokkaisin minä peltoa ennen
Toiselle köyhällen, joka tuskin sais elatustaan,
Kuin Manalaisten tahtoisin minä valtias olla.
— Ajatelkaa nyt, jatkoi Kimoon, — sellaista tilaa muuttumattomaksi ja iankaikkiseksi ilman että sitä mikään unen ja valvonnan vaihetus keventää, ja teidän täytyy myöntää, ettei kuolemattomuutta suinkaan kannata tavoitella. Parempi on odottaa tyhjiinraukeamista.
— Tyhjiinraukeamista? Ei, ennen tahdon olla orjan haamuna manalassa kuin raueta tyhjiin, sanoi Meedes. — Huu, kamalaa on ajatella tyhjiinraukeamista…