— En tosin. En ole koskaan epäillyt sitä … ennen kuin nyt tänä iltana…
— Ja miksi tänä iltana?
Meedes kertoi Kimoonin talossakäynnistä ja hänen kanssaan syntyneestä keskustelusta.
Meedes lisäsi, että keskustelu oli jättänyt levottomuutta hänen sieluunsa, ja että hän, oli nyt tullut etsimään rauhaa Hermionelta.
Hänellä oli se vakaumus, että Hermione, joka oli oppinut niin paljon isänsä viisautta, kyllä kykenisi karkoittamaan Kimoonin kylvämän epäilyksen.
— Älä ole huolissasi, Meedes, sanoi Hermione. — Anna minun kuulla
Kimoonin perusteet, ja minä lupaan kumota ne.
— Hänen perusteensa? Niin, tiedätkös, hyvä emäntäni, jos hänellä sellaisia oli, niin minä olen ne nyt tykkänään unohtanut. Vaan hän näytti sormellaan lamppua ja sanoi että, niinkuin se sammuu, niin sammuu sielukin. Ja jumalia hän kielsi, ja sanoi että maailma on syntynyt onnistuneen nopanheiton kautta. Voitko kumota sellaiset väitteet?
— Se ei ole ollenkaan vaikeata, Meedes, jos vaan tahdot jännittää tarkkaavaisuutesi käsittääksesi, mitä sanon.
— Tarpeetonta, hyvä Hermione. Niin pian kun sanot voivasi kumota Kimoonin väitteet, uskon sinua enemmän kuin omaa ymmärrystäni. Sielu ei siis sammu niinkuin lamppu, vaan elää ruumiin kuolemankin jälkeen … onhan niin?
— On, vastasi Hermione, ja hän koetti nyt niin selvästi kuin mahdollista esiintuoda ne todistukset, jotka Platoon on esittänyt sielun kuolemattomuudesta.