— Vastaa sinä toiseen kysymykseen, sanoi Kryysanteus. — Mitä arvelet palvelijasta, joka täyttää velvollisuutensa ainoastaan rangaistuksen pelosta tai palkinnon toivosta?
— Niin tekevät kyllä useimmat palvelijat, hyvä herra.
— Minkä tähden?
— Koska eivät rakasta herrojansa.
— Jos rakastaisivat heitä, täyttäisivätkö silloin velvollisuutensa rakkaudesta, eivätkä pelosta?
— Tietysti.
— Eikö Jumala ole herra, jota ihmiset, hänen palvelijansa, voivat rakastaa?
— On kyllä.
— No hyvä, hänellä on siis myös oikeus vaatia, että tottelemme häntä rakkaudesta, vaan emme pelosta tai palkinnon toivosta. Maalliselle isännälle saattaa olla kylläksi, kun palvelija tekee työnsä, teki hän sen millä mielenlaadulla hyvänsä. Maailman Herra sitä vastoin ei tule rikkaaksi eikä köyhäksi ihmisten päivätöistä. Se työ, joka hänen edessään kelpaa, on sydämen puhdistuminen ja sielun jalostuminen. Mutta tulevaiseen elämään kohdistuvat toiveet ja tuumailut tätä eivät edistä, vaan ehkäisevät. Meidän tulee elää kuin olisimme katoavaisia olentoja, tehdä hyvää hyvän itsensä tähden. Mies, joka epäilee kuolemattomuutta, vaan tekee hyvää, koska hän on ymmärtänyt sen jumalallisuuden, on jumalille otollisempi kuin se joka uskoo kuolemattomuuteen ja tekee samat teot pelon tai toivon pakotuksesta.
Kryysanteuksen sanat eivät miellyttäneet Meedestä. Hän oli toivonut saavansa herraltaan täydellisen varmuuden.