— En, minä en ole vaivannut aivojani sitä aprikoimalla.
— Kuten tiedät, hän ajettiin Kryysanteuksen toimesta Ateenasta pois. Kuinka minä kummastuin, kun muutamia päiviä sitten käydessäni Afroditen kuuluisassa temppelissä Korintoksessamme keksin hänet sikäläisten papittarien joukosta! Hän on vielä viehättävä… Tietysti ei minulle, joka olen uskollinen aviomies ja jonka silmät ovat avautuneet näkemään katoamatonta … vaan minä otan täällä arvostellakseni esinettä sen omalta kannalta. Ja muistoistamme puhuttaessa … missä Myroo parka lienee? Hänkin näyttää kadonneen näyttämöltä. Noiden tyttöriepujen elämä on kuin päiväkorentojen. Mutta mihin he joutuvat?
— Myroostako sinä puhut? sanoi Karmides hajamielisen näköisenä. — Anteeksi … minun ajatukseni, en tiedä minkä johdosta, eksyivät muistamaan satua sudesta, joka kääntyi ja tuli rehelliseksi, kun oli kadottanut hampaansa. Myroo on kulkenut sitä tietä, jonka kohtalo on määrännyt hänen kaltaisillensa, vaan hiukan nopeammin kuin muut. Joku sairaus riisti häneltä hänen hempeensä. Olympiodooros, joka ennen muita oli hänen ystävänsä, ilmoitti hänelle eräänä päivänä, että hän oli ruma ja inhotti häntä. Tyttö lähti silloin, en tiedä minne. Häntä ei ole enää auringonpaisteisilla kukkuloilla. Kenties hän oleskelee jossain pimeässä syvyydessä. Älkäämme siitä enää puhuko. Kuinka kaunis puolisosi Eusebia voi?
— Oivallisesti, niin kauan kuin annan hänen olla täällä Ateenassa. Hän on, paha kyllä, auttamattomasti kristittyjen hairausten vallassa ja kuolisi, ellei hän kerran viikossa saisi kuulla Petroksen, tuon lurjuksen, nuhdesaarnoja. En ole tahtonut häntä estää mielensä mukaan tyydyttämästä oikkujaan. Minun velvollisuuteni on tehdä kaikki hänen onnekseen.
— Siinä teet viisaasti. Hurskaasta Eusebiasta voipi tulla mahtava puolustaja uskonhylkyri Annæukselle, jos kohtalo kerran määräisi, että kristitty keisari…
— Vaiti, hyvä ystävä! Ei mitään hirveitä, majesteettirikollisia olettamisia!
— Ja hänen esirukouksistaan voisi seurata, että Egyptin præfectura, jonka Julianus on sinulle luvannut, ei pujahda käsistäsi…
— Sinun poliitillinen viisautesi on suuri, vaan älä kylvä noin viisaita sanoja tuuleen! Puhukaamme muusta! Näetkös, ystäväni, että olen laihtunut? —
— En, Zeus auttakoon, minun on mahdotonta sitä huomata.
— Tai ehkä oikeammin, minä en ole enää laajentanut vartaloani. Työskentelen kuin orja omaa lihaani vastaan. Ja voitko arvata mistä syystä? Säilyttääkseni sen notkeuden, jota vaaditaan sotilaalta. Julianuksen laakerit saavat minut kadehtimaan. Ne eivät suo minulle yörauhaa. Minun täytyy, minunkin, voittaa itselleni laakeriseppeleitä ja muurikruunuja.