Se oli Rahel.
Karmides tunsi tarttuessaan tytön käteen, kuinka hän vapisi.
— Oletko kauan odottanut minua? kysyi hän.
— En tiedä, vastasi Rahel, — vaan hyvä on, että tulit. Minä istuin ajatuksissani, kun näin sinua. Luulin pimeässä, että se oli isäni.
— Sinun on vilu, Rahel, sanoi Karmides. — Minä tunnen että vapiset.
Anna minun kääriä manttelini ympärillesi.
— Ei, yötuulen kylmyys on suloinen. Se ei tule kylmästä ja uskottomasta sydämestä. Muutoin, mitä siitä huolit, että olen kipeä, että pian kuolen?
— Rahel, kuinka voit kysyä minulta noin!
— Sinäpä … sinä Karmides … sinä se annat minulle kuoleman. Ovatko sanani siis kovia ja kohtuuttomia?
— Rahel, mielesi on kuohuksissa etkä ajattele mitä sanot. Malta mieltäsi ja puhukaamme tyynesti! Me tapaamme toisemme nyt viimeisen kerran. Käyttäkäämme siis tilaisuutta niin, että eroamme kuten sopii: tyyntyneinä, lohdutettuina, vahvistettuina molemminpuolisessa lämpimässä ja pysyväisessä ystävyydessä. Istahda tähän viereeni! Puhukaamme niistä onnellisista hetkistä, jotka olemme viettäneet yhdessä, ja siitä kovasta täytymyksestä, joka käskee meidät eroamaan. Ellet sitä voi tehdä, ja jos täytymys sinusta vielä näyttää julmalta väkivallalta, niin nojaa pääsi rintaani kuin sisar veljeensä, valita viimeinen kerta kohtaloa, joka on välttämätön, ja kuuntele ensiksivalitsemaasi ystävää, joka tahtoo rohkaista ja vahvistaa sinua. Miksi vedät kätesi pois, rakas Rahelini? Jos tahdot siten lausua syytöksen Karmidesta vastaan, niin teet itsesi syypääksi kovuuteen ja vääryyteen. Jos olen rikollinen, niin ainoastaan rakkauteni on tehnyt minut siksi. Sano minulle, Rahel, minäkö olen rakentanut ylipääsemättömän muurin välillemme? Oi, minä en aavistanut sellaista olevan. Muutoin en olisi koskaan ilmaissut lempeni tulta, en koskaan koettanut saada vastarakkauttasi! Jos ketään syytät, niin sinun täytyy syyttää isääsi; hän ylenkatsoi minut ja työnsi minut pois, koska olin vieras hänen kansalleen. Kun pyysin sinut vaimokseni, niin hän hylkäsi tarjoumukseni häpäisevällä ja mieltä kuohuttavalla tavalla. Olen siksi heikko, että vielä nytkin saatan harmistua, kun muistan sitä hetkeä. Hän olisi voinut käyttää lievempiä ja vähemmin pilkkaavia sanoja, kun lausui tuomionsa rakkaudestamme. Vaan itse asiassa hän oli kuitenkin oikeassa, sillä on olemassa perinnäisiä ajatuskantoja ja tapoja, jotka ovat pyhiä ja joita täytyy kunnioittaa. Sinun, Rahel, joka olet Israelin lapsia ja hurskaan miehen tytär, pitäisi tietää se.
— Minä tiedän, sanoi Rahel. — Tiedän, että meidän täytyy erota. Sinun puhelutapasi vakuuttaa minua siitä parhaiten.