Vaan tässä sisarussuudelmassa oli omituista se, että se juovutti Clemensin. Siinä mahtoi olla jotain väkevän, vaan suloisen viinin tapaista, tai jotain, vielä voimakkaampaa, sillä sen vaikutus ei ottanut heretäkseen, vaan eneni muiston ja mielikuvituksen kautta. Kun Clemens seuraavan kerran tuli tapaamaan Eusebiaa, hänen katseensa muistutti haaveksivaa rakastajaa, ja hän ikävöi sitä hurmauksen hetkeä, jolloin hartaus ja kuohuvat tunteet uudestaan pakottaisivat heidät luonnonvoiman mahdilla tuohon silmänräpäykselliseen, suloiseen yhdistymiseen.
Ja mitä useammin he uudistivat yhteiset hartaushetkensä, sitä lyhyemmän ajan tarvitsi tätä hurmauksen silmänräpäystä odottaa. Näytti siltä kuin harjoitus olisi auttanut sitä esille tulemaan. Viimein se tuli ennen rukousta ja ikäänkuin aloitti tämän. Clemens tuskin seisoi Eusebian budoarissa, ennenkuin tämä otti hänet vastaan syleilyllä, joka oli ylen lämmin ollakseen sisarellinen, ja johon Clemens vastasi intohimon täydellä hehkulla, — intohimon, jonka luonnetta hän käsitti väärin ja jota hän ei sen vuoksi hillinnyt.
Clemens oli vaipuneena ihastuksen mereen. Pyhän Johanneksen oli Eusebia sysännyt aivan syrjään, ja hänen ilmestyksensä kopioiminen jatkui niillä tunneilla, jotka siihen uhrattiin, paljoa nopeammin kuin ennen, sillä Clemens ei enää mietiskellyt jokaista sanaa, minkä kynällään jäljensi. Ulkonaista maailmaa hän tuskin enää näkikään, se oli hukkunut Eusebiaan, eikä Eusebia ollut hänestä mitään ulkonaista, vaan osa hänestä itsestään. Clemens oli nyt vihdoin päässyt siihen tilaan, johon hän oli pyrkinyt; maailma kiusauksineen ei ollut häneen nähden enää olemassa. Niin hänestä näytti, ja kaikkein vähimmin hän aavisti, että aistillisuus, jota hän tahtoi kuolettaa, nyt oli täyttänyt koko hänen elämänsä, että se hallitsi jokaista liikettä hänen sielussaan, jokaista veripisaraa hänen suonissaan.
Clemens oli ennen surrut sitä, ettei voinut pidättää eikä tehdä pysyväiseksi sitä mielen lentoa, jonka ihminen saa rukouksesta ja tutkistelemisesta. Kun hartauden jännitys höltyi, piti hän sitä jälleenlankeemuksena taivaasta maahan, Jumalasta maailmaan. Ja näitä jälleenlankeemuksia oli viime aikoina sattunut entistä useammin, hän ei tietänyt miksi, vaikka seikka oli helposti selitettävissä siten, että alituinen liikkuminen samojen kuvien ja ajatuksien piirissä, samoissa uudistuvissa hartaudenharjoituksissa viimein tylsistyttävät sielun, niin ettei se ole enää yhtä herkkä niiden vaikutuksille. Nyt sitä vastoin oli laita toinen. Clemens eli alituisessa innostuksessa; hartauden silmänräpäys oli tullut pysyväiseksi. Hänen hurskautensa oli löytänyt uuden ja voimakkaan kiihotuskeinon. Ne hymnit Maarialle, joita jo aikaisin laulettiin kristityssä kirkossa, tulivat hänen rakkaimmaksi lukemisekseen — ne sekä Salomon Korkea Veisu, jossa hän saattoi peilailla omat tunteensa ja löytää omat kokemuksensa taivaallisen leiman pyhittäminä. Clemensistä, joka ennen oli torjunut luotaan kaikki, mikä saattoi muistuttaa naisen olemassaoloa, oli nyt maailmankaikkeus, näkyväinen ja näkymätön, pukeutunut naisen muotoon. Maa oli Eusebia ja taivas oli Maaria. Hymnit sanoivat Maariaa kolminaisuuden sydämeksi. Sydämeen juuri rukous pyrkii, kääntyköön se sitte ihmisen tai jumalan puoleen. Oliko sitten ihmettä, että kaikki, luojasta hänen sotajoukkoihinsa asti, katosi Clemensin näkyvistä ja muuttui tuoksi pyhäksi immeksi?
Vaan Maarian kasvonpiirteet olivat hänen kuvitteluissaan samat kuin Eusebian, sillä mitään niitä ihanampaa, semmoisina kuin ne nyt olivat hänen silmissään, hän ei voinut lumota esiin.
Eusebia lahjoitti hänelle eräänä iltana kuvansa, joka oli maalattu norsunluulle eikä ollut suurempi kuin että hän saattoi pitää sitä povessaan. Siellä kuva sai paikkansa. Vaan yksin ollessaan hän otti sen esille ja katseli sitä kyllästymättä koskaan. Kun hän rukoili, niin hänen silmänsä olivat kuvaan kiintyneet, sillä eihän se ollut ainoastaan Eusebian, vaan myöskin Maarian kuva.
KAHDEKSAS LUKU.
Kryysanteus löytää poikansa.
Kaksi kuukautta oli kulunut Clemensin ensimäisestä käynnistä Eusebian luona.
Oli kuuma elokuun päivä. Kristityillä kesti yhä työtä Afroditen temppelillä. Rakennus oli valmistumaisillaan ja kiilteli komeine pylväsriveineen auringon paisteessa.