— Olet niin hyvä minulle, sanoi Rahel, kun Myroo kumartui sytyttämään hiiliä tuliastiaan valmistaakseen iltaista. — Minä en voi koskaan palkita sinun hyviä töitäsi.
— Ah, sitä ei tarvitakaan. Tänään olemme rikkaita kuin Persian ruhtinattaret. Meillä on rahaa, viiniä ja leipää, joka maistuu oivallisesti, kun olen sen paahtanut.
— Kun isäni sulki portin, ajettuaan tyttärensä sen ulkopuolelle, ja minä harhailin ympäri yössä, niin sinä veit minut kattosi alle, jatkoi Rahel syvästi huoahtaen. — Ja siitä asti olet ollut minulle mitä hellin sisko. Isieni Jumala siunatkoon sinua, hyvä Myroo, ja antakoon sinun, jos tulet onnettomaksi, kohdata yhtä armeliaan sydämen, kuin sinun sydämesi on ollut minua kohtaan.
— Pyh, minä olen tyytyväinen, kun vain kärsivällisesti kuuntelet minua, miehiä kiroillessani. Toinen on jokseenkin toisen kaltainen. Olympiodooros ei ole, usko minua, hiuskarvankaan verran parempi kuin Karmides. Minä tunnen molemmat, minä, — joka niin monta kertaa olin olevinani hellä Karmidesta kohtaan, jotta Olympiodooros olisi tullut mustasukkaiseksi. Oli aika, jolloin minua sanottiin kauniiksi Myrooksi, ja koko Ateena virui minun jaloissani. Sinun täytyy tietää, Rahel, että minulla on ollut loistavia päiviä, että minua on ylistetty ja kadehdittu enemmän kuin ketään Aspasian ajoista saakka. Sataman papittaret sanovat minua valtaistuimelta syöstyksi kuningattareksi. Sen he tekevät pilkatakseen minua, nuo maalatut raivottaret, jotka seisovat siellä alhaalla kukkakimppuineen ja tarjoilevat niitä sekä itseänsä ensintulevalle vieraalle … he pilkkaavat minua, koska itse eivät ole ikänään olleet mitään parempaa kuin ovat … vaan minä olen ylpeä siitä nimestä. Valtaistuimelta syösty kuningatar! Juuri niin. Olisin voinut olla rikas, jos olisin tahtonut ajatella tulevaisuutta; mutta sitä en tahtonut … enkä sitä nyt kadukaan. Olen asunut kauniissa saleissa, tiedätkös Rahel, ja minua ovat omat orjani kantaneet kultaisessa kantotuolissa; minä olen, byssossumuun, purppuraan ja jalokiviin puettuna, liehunut toisesta huvista toiseen. Ateenan kauniimmat, rikkaimmat ja iloisimmat nuorukaiset ovat olleet minun henkivartijoinani. Vaan nyt se aika on mennyttä…
Myroo alkoi taas hyräillä laulua, jatkaessaan illallisen valmistamista:
Myötäinen suvituul' vie purtta. Sa lempivä turhaan,
Multapa temmattiin ystävä, puol' eloain!
Onnekas on emäpuu, meren aalto se onnellisempi,
Tuulipa onnellisin, ken sulosulhoni vie!
Tursas jos olisin, minä uiden kultani saisin
Rhodokseen ihanaan, saarehen armaaseen.
Ateria oli pian valmis — muutama viipale paahdettua leipää, joitakuita hedelmiä ja keskellä pöytää päähänmenevää viiniä saviruukussa.
— Tule nyt ja iloitse taivaan ja maan lahjoista, sanoi Myroo. — Uhri Dionyysokselle ja sitte uskottomien rakastajiemme malja! Kiusattakoon heitä ikuisesti manalassa! Minä ihmettelen, kuinka Olympiodooros, kun hän astuu varjojen maailmaan, on kestävä sen tuomion, joka häntä siellä odottaa. Minä menen hänen edellään ja syytän häntä niiden kolmen ankaran tuomarin edessä. Mitä hän sanonee puolustuksekseen, kun minä ilmaisen, että hän on rikkonut ne tuhannet valansa, jotka hän on vannonut minulle? Hänellä ei ole mitään sanomista, sillä valehteleminen ei siellä kelpaa. Hän lähetetään mustaan Tartarokseen kärsimään Tantalokseen tuskia. Kuitenkin — jos hän vastaa, että Myroo oli tullut rumaksi, että hänen valansa tarkoittivat ainoastaan kaunista Myroota, eikä ilettävää Myroota, eiköhän hän pääse silloin vapaaksi? Minä pelkään sitä. Niin, hän on tosiaan oikeassa. Minun vaatimukseni perustuivat kauneuteeni ja raukesivat sen keralla. Vaan sano minulle vakavasti, Rahel, olenko todellakin niin hirveän ruma kuin sanotaan?… Hm, lörpöttelen sinne ja tänne, jatkoi Myroo, — etkä kuule, mitä sanon. Vaan etkö syö, ystävä raukkani? Sinulla pitäisi olla nälkä kuin emäsudella, sinulla kun on kaksi elätettävänä.
— Ei, minä en voi nyt syödä, sanoi Rahel. — Minulla ei ole nälkä.
— Oletkin ollut tänään tavattoman tyyni. En ole nähnyt sinun vuodattavan kyyneltäkään. Ja siinä olet oikeassa. Ei itkusta ole mihinkään. Aika on oivallinen lääkäri, joka ainoastaan hitaasti panee meidät hengeltä. Parantaessaan vanhoja haavoja se iskee uusia, jotta sillä olisi jotain tehtävää. Sen paras palsami on kuitenkin viini. Siinä on sekä riemua että unohdusta. Tule siis ja tyhjennä edes yksi pikari. Se tekee sinun hyvää, Rahel.