— Ei, minun ei ole jano. Hetken perästä ehkä…
— Ei tarvitse olla janoissaan rakastaakseen viiniä. Kas tässä, sanoi
Myroo, nousten pöydästä ja ojentaen Rahelille täytetyn pikarin. —
Koetapas vaan, ja minä vannon, että se tekee sinun hyvää.
Rahel joi hiukan tehdäkseen hyväntahtoiselle ystävälleen mieliksi. Sitä ahkerammin maisteli Myroo maljasta. Hän jätti tunnokkaasti puolet ateriasta Rahelia varten, vaan viiniruukkua hän käytti sitä useammasti, koska toinen ei siitä välittänyt. Viime aikoina oli hänen tavakseen tullut juoda itsensä juovuksiin joka ilta, kun tilaisuus siihen tarjoutui.
— Tiedätkös Rahel, jatkoi puhelias Myroo, — olen tänäänkin nähnyt tuon pienen mustapintaisen miehen astuskelevan tässä likellä katua ylös ja toista alas. Minun silmäni pettäisivät minua, ellei hän ole sinun kansaasi. Teillä, juutalaisilla, on omat merkkinne, ja kaikki te olette minusta hyvin toistenne näköisiä. Joku aavistus sanoo minulle, ettei hän etsi ketään muuta kuin sinua. Ehkä sinun isäsi on alkanut katua kovuuttaan ja tahtoo viedä sinut takaisin kotiinsa tai ainakin lähettää sinulle jotakin apua. Ellet niin ankarasti olisi kieltänyt minua, niin olisin puhutellut tuota miestä ja sanonut: sinä etsit kai Rahelia, Barukin tytärtä. Minä vien sinut hänen luokseen.
— Ei, Myroo, minä vannotan sinua taivaan Jumalan kautta, älä sano sitä, jos vielä kerran tapaat hänet.
— Isäsi on sydämetön saituri, sanoi Myroo, johon yltäkylläisesti nautittu viini teki yhä huomattavampaa vaikutusta. — Käyttäytyä tuolla tavalla omaa lastansa kohtaan! Minä revin jonakuna päivänä silmät vanhan Barukin päästä. Eikö hänen olisi pitänyt silittää partaansa ja kiittää Jumalaansa ja ylistää onneaan, kun sinä olet lahjoittanut hänelle noin herttaisen kauniin tyttärenpojan? Sen sijaan hän ajaa sinut portista ulos ja jättää sinut kadulle kuolemaan. Eikö se ole hirmuista? Eikö se ole sydämetöntä? Oi, sydän sulaa rinnassa, kun sitä vaan ajatteleekin.
Myroo, joka humalassa oli yhtä herkkätuntoinen kuin puheliaskin, pyyhkäsi kyyneltyneitä silmiään.
— Älä sano pahaa sanaa isästäni, rukoili Rahel totisella äänellä; — syy on minussa. Minun hairahdukseni on tappanut äitini ja tehnyt isäni nimen pilkaksi. Hän ei tiedä, minne hänen tulisi paeta häpeätänsä salaamaan. Minä en voi itkeä kuten sinä. Muutoin vuodattaisin verikyynelettä rikollisuuteni tähden. Jumala armahtakoon minua! Minun taakkani on suurempi kuin voin kantaa.
— Pyh, sanoi Myroo, — oletko rikollinen sen tähden että olet rakastanut ja sinut on petetty?
— Sen tähden että olen rikkonut vanhempieni tahtoa ja kansani lakia vastaan, sanoi Rahel. — Meidän Jumalamme on kiivas kostaja, joka rankaisee isien ja äitien pahat teot lasten päälle. Tottelemattomuudellani ja kevytmielisyydelläni olen surmannut äitini. Se on hirveätä, Myroo. Minä näen silmieni edessä sen hetken, jolloin en enää voinut salata häneltä tilaani. Hän tuli kuolonkalpeaksi ja äänettömäksi kauhusta. Minä en saanut lähestyä hänen vuodettaan, kun hän oli sairaana. Hän kuoli palvelijain ympäröimänä. Vaan minä näen hänet alati silmieni edessä, yöt ja päivät. Minä sanon sinulle, Myroo, että hän viime yönä seisoi vuoteeni vieressä äänettömänä ja kalpeana ja uhkaavana. Hän osoitti pienokaista muistuttaakseen minua, että pahat työni rangaistaan hänessä…