— Huu, se on kauheata, sanoi Myroo. — Vaan se on ehkä ainoastaan luulettelua, rakas Rahel. Muutoin olisi kamalaa olla sinun läheisyydessäsi yöllä, kun äitisi palajaa. Me annamme lampun palaa aamuun saakka. Minä en tohdi enää olla pimeässä. Ettei äitisi voi saada rauhaa haudassaan! Se, minkä olet tehnyt, mahtaa olla jotain kauheata sinun kansasi käsityksen mukaan, vaikka minun mielestäni olet ainoastaan rakastanut ja tullut petetyksi, tyttö raukka. Mutta onko meillä öljyä, Rahel? Ajatteles, jollei meillä ole öljyä lamppuun!
— En tiedä.
— Minä katson, sanoi Myroo, jonka äkillinen pelko oli saanut melkein selväksi, ja nousi sohvalta, jolle oli heittäytynyt. Hän rupesi etsiskelemään hyllyltä, jolle oli sälytetty ruukkuja ja pulloja, ehjiä ja rikkinäisiä, vaan ei mahtanut löytää mitä etsi, sillä hän löi kätensä yhteen ja huudahti:
— Laupiaat jumalat! Mitä pitää tehdä? Ei öljyn tippaakaan jälellä.
— Myroo, haamu ei hae sinua, vaan minua. Sinä voit maata tyynesti… Oi, Jumala, Jumala, mistä löydän rauhaa ja anteeksiantamusta? En ihmisten joukosta. Minun kansani on minut hyljännyt. Minä olen pois pyyhitty Israelista. Armahda, Herra! Minä pakenen ihmisten luota sinun tykösi. Minä laskeudun lapsineni jalkoihisi! Älä hylkää meitä! Armahda edes tätä viatonta!
— Öljy lampussa kestää vielä tunnin, sanoi Myroo itsekseen tutkittuansa lamppua, ja sen jälkeen hän kääntyi uudestaan viiniruukun puoleen saadakseen voimaa voittamaan aavepelkoaan. — Mutta, rakas Rahel, älä vaikeroi noin! Se kuuluu niin kamalalta, ja tämmöisiä sanoja kuullessani tuntuu minusta, kuin minäkin olisin rikollinen. Ylistetyt olkoot jumalat, sitä en kuitenkaan ole. Minä olen kasvatettu hetairaksi ja olen elänyt iloisesti ja hauskasti, vaan en koskaan ole rikkonut jumalien tahtoa vastaan. En ole koskaan saattanut vanhemmilleni mitään surua, sillä he eivät tunne minua enkä minä heitä. Kyllä minun sopii maata aaveita pelkäämättä. Vaan sinä olet kokonaan karkoittanut unen silmistäni, Rahel. Tästä tulee ikävä yö.
— Anna anteeksi, Myroo. Koetan olla sinua enää häiritsemättä.
— Kun et vaan vaikeroi, niin on hyvä. Puhukaamme jotain hauskaa, jatkoi Myroo, heittäytyen sohvalle ja levittäen kitooniansa peitteeksi, — lamppu palaa vielä tunnin, ja sitte koetan nukkua… Niin, minä tahdon sanoa sinulle, Rahel, että sinun käy pian vielä hyvin. Mitä ankarampi suru sitä lyhyempi. Sinä olet nuori, sinä, ja sinulla on tulevaisuus. Minä ajattelen sangen usein tulevaisuuttasi, minä, sillä aikaa kun sinä yhä valitat ja suret nykyisyyttä. Odota vain, ruusut palaavat sinun poskillesi ja tuli silmiisi. Tulet jälleen kauniiksi ja herätät miesten ihastuksen. Itsestäsi riippuu onnesi. Ajatteles vain, Rahel, asua komeissa huoneissa, käydä jalokivissä ja mitä kauniimmissa vaatteissa, rientää huvista huviin ja nähdä ylhäiset nuorukaiset jalkojensa juuressa! Sinusta voi tulla toinen Myroo, toinen ruhtinatar, joka hallitsee Laaiin ja Fryynen valtikka kädessä. Sen sinä voit, kun vain itse tahdot. Kuinka voit olla synkkä ja epätoivoinen kun sinulla on sellainen tulevaisuus edessäsi? Luota minuun! Minä autan sinua valtaistuimellesi ja näytän, kuinka sinun tulee voittaa kaikki kilpailijattaresi. Minä tunnen kaikki salaisuudet, joilla kauneutta korotetaan, ja kaikki keinot, mitkä tekevät sen vastustamattomaksi. Semmoista olen saanut harjoittaa lapsuudestani asti; neljäntoista vanhana olin siihen perinpohjin perehtynyt. Ja siitä alkaen, usko pois, olen taitoani koetellut. Praksinoa ei ollut mitään minun rinnallani. Sinusta tulee kuningatar, ja minä vaadin vain sen, että saan olla kuningattaren neuvonantajana. Ensimäinen tehtävämme on, että muutamme tästä kurjasta hökkelistä johonkin kauniiseen huoneistoon Kerameikoksen varrelle. Toiseksi meidän tulee hankkia sinulle kauniit vaatteet, vuokrata kantotuoli ja palkata muutamia palvelijoita. Tuon kaiken minä otan toimittaakseni. Minun tarvitsee ainoastaan mennä kauppiaan luo, joka tämmöisiä toimii, näyttää sinut hänelle ja kehua sinun ominaisuuksiasi … voit uskoa, että minä semmoistakin ymmärrän … olen useamman kuin yhden tytön auttanut jaloilleen maailmassa … ja mies antaa meille velaksi kaikki mitä aluksi tarvitsemme. Minä iloitsen ajatellessani sinun tulevaisuuttasi, Rahel. Aja pois surut, tyttöseni! Eläköön viini ja rakkaus!
Myroo nosti ruukun huulilleen ja puhdisti sitte lampun, jonka oli asettanut päänalaisensa viereen.
Rahel oli jo ennenkin kuullut Myroon puhuvan tällä tavalla, ja joka kerta hänen sanansa olivat herättäneet hänessä kauhua ja enentäneet sitä alennuksen tunnetta, jonka alla hän oli vaipua maahan.