Vaan tällä hetkellä ei Myroon tulevaisuudenkuvaelma tehnyt Raheliin tavallista vaikutustaan. Barukin tytär kuuli sen korvillaan, vaan hänen ajatuksensa olivat toisaalla.
Myroo ei huomannut, kuinka kamalasti hänen suuret mustat silmänsä kiiluivat, sillä pitkät silmäripset loivat niille varjonsa. Rahel istui nukkuvan lapsensa vieressä ja painoi kädet rintaansa. Hänen huulensa kuiskasivat koneellisesti jotain rukousta, jonka hän oli oppinut lapsuudessaan. Myroo, kuuli hänen lausuvan outoja vieraskielisiä sanoja ja kysyi:
— Mitä sanot? Sinä puhut itseksesi. Aja pois surulliset ajatukset Rahel! Ne vievät sinulta hengen, ja sitte kaikki toiveemme ovat menneet. Ah, sitä pettäjää, Karmidesta! Hän on syy onnettomuuteesi. Ja nyt hän unohtaa sinut ja aikoo viettää häänsä toisen kanssa. Sanoinko sinulle, että tänään olen nähnyt Karmideen?
Rahel, joka tätä nimeä kuullessaan havautui ajatuksistaan, kiinnitti katseensa Myrooseen ja kysyi raukealla äänellä:
— Mitä sanoit Karmideesta?
— Että näin hänet tänään kadulla, vastasi Myroo iloissaan, kun oli saanut puheaineen, joka veti Rahelin huomion puoleensa. — Jumalat rangaiskoon sitä uskotonta konnaa!
Hänellä ei näytä olevan mitään omaatuntoa. Hän näytti niin onnelliselta ja iloiselta käydessään Hermionen rinnalla.
— Hän näytti onnelliselta, sanot, ja hän käveli Hermionen rinnalla?
— Niin.
— Koska heidän häänsä pidetään?