— Hän oli siis hetaira, sanoi joku toinen. — Sellaiset naiset alkavat riemulla ja loppuvat epätoivossa. Se on tavallista, se.
— Ei, huudahti Myroo, — hän ei ollut koskaan hetaira, ei koskaan langennut ja ylenkatsottu nainen, kuten minä. Ei kukaan saa häväistä poloista semmoisella nimellä. Eikö hän ollut kyllin onneton eläessään, päästäksensä häpeästä kuolemassa? Hän on Rahel, Barukin tytär, rikkaan kauppiaan, jonka kaikki tunnette. Jos tahdotte tehdä oikein, niin älkää tuomitko häntä, vaan Karmidesta, joka vietteli hänet, ja kovaa isää, joka ajoi hänet luotaan, kun hän kantoi tätä lasta sydämensä alla.
Myroo ei voinut puhua enempää, sillä äänen tukeuttivat nyyhkytykset. Vaan hänen antamansa tiedot vaikuttivat voimakkaasti läsnäoleviin, ja heidän saattoi kuulla kilvan lausuvan sääliään kuollutta kohtaan ja harmiaan niitä kohtaan, jotka olivat syynä hänen onnettomuuteensa. Uskoton rakastaja sai kuitenkin vähemmän osan heidän vihastaan kuin julma isä.
— Hänen täytyy nyt saada tietää, mitä hän on tehnyt, sanoi Myroo: — minä haen hänet ja tuon hänet tänne. Jos hänen sydämessään on sijaa muulla kuin hänen kullallaan, niin hän on katuva kovuuttaan; vaan hänen katumuksensa tulee liian myöhään, ja siinäpä on oleva hänen ikuinen rangaistuksensa.
Myroo riensi ulos. Suuri joukko katselijoita seurasi häntä, purkaakseen harmiaan rikasta kauppiasta kohtaan ja nähdäkseen millä tavoin isä otti vastaan tiedon tyttärensä ja tämän lapsen kuolemasta.
Myroon johtamana joukko läksi ensin Barukin kauppakonttoriin. Vaan työt oli siellä jo siksi päiväksi lopetettu, eikä etsittyä löydetty sieltä. Väsymätön Myroo kiirehti nyt Barukin asuntoon Skamboonidain kaupunginosaan. Sinne oli pitkä matka, ja useimmat hänen uteliaista seuraajistaan olivat hänestä eronneet, ennenkuin hän saapui kummun huipulla olevaan taloon.
Kun Myroo tuli, oli portti lukossa. Hän tarttui kolkuttimeen ja kolkutti, kunnes vihdoin avattiin. Muuan vanha palvelija, jonka kasvonpiirteet ilmaisivat hänen juutalaista kansallisuuttaan, tuli näkyviin ja tiedusteli hänen asiaansa.
— Minä tahdon puhua Barukin kanssa, sanoi Myroo ja koetti tunkeutua sisään.
Palvelija pidätti häntä, kun lampunvalossa tunsi, ken tulija oli, ja näki kuinka kiihtynyt hän oli.
— Isäntäni on kipeä, hän vastasi, — eikä voi ottaa vieraita luokseen.
Mitä sinulla on asiaa? Minä vien sen perille.