— Baruk makaa sairaana vuoteellaan. Minä olen hänen ystävänsä ja sukulaisensa, rabbi Joonas, ja mitä te tahdotte sanoa hänelle, voitte sanoa minulle.
— Sinä tunnet siis hänen tyttärensä Rahelin? kysyttiin.
— Tunnen, vastasi rabbiini. — Mikä hänen on?
— Sen saat nähdä, sanoi Myroo.
— Ja sinun pitää kertoa Barukille kaikki, mitä olet nähnyt, niinkuin hän olisi nähnyt sen omilla silmillään…
— Tuo saituri ja kovasydäminen konna, keskeytti joku.
— Minä seuraan teitä, sanoi rabbiini. — Mitä on sille naiselle tapahtunut, josta puhutte, ja minne tahdotte viedä minut?
— Sen saat pian tietää.
Rabbi Joonas seurasi joukkoa ja kuunteli sanaakaan vastaamatta niitä soimauksia, joita sateli Barukin ja koko Israelin päälle. Myroo oli tarttunut hänen käteensä, ikäänkuin olisi pelännyt hänen pääsevän pakoon. Vaan hän kulki tyynesti hänen rinnallaan eikä vetänyt kättään pois.
Kun oli saavuttu satamatorille ja rabbiini huomasi, että kulku ohjattiin soihtujen valaisemalle huoneelle hukkuneita varten, hän seisahtui ja veti syvään henkeään. Hän oli valmistautunut surulliseen näytelmään; nyt hän arvasi, mitä oli tapahtunut.