Myroo ihmetteli sellaista lakia, vaan lupasi itkien täyttää hänen pyyntönsä.
Rabbi Joonas puristi sen jälkeen hänen kättään melkein rajusti ja poistui.
Myroo palasi yksinäiseen asuntoonsa.
Seuraavana aamuna hän oli aikaisin jalkeilla saattaakseen ystäväänsä ja pientä lemmikkiään hautaan. Kaksi orjaa kantoi äidin ja pojan yhteisen kirstun syrjäiselle, huonosti hoidetulle hautausmaalle. Hetaira, kulunut hame yllä, seurasi heitä. Hetairan kyyneleet olivat ainoa uhri, mikä omistettiin molempien vainajien varjoille.
Myroo oli koko päivän suruissaan. Hän ei kuitenkaan unohtanut että oli luvannut tavata Teodoorosta, kristittyä pappia. Illan suussa hän meni siihen taloon, missä tiesi hänet tapaavansa.
Myroo tapasi tässä talossa muutamia miehiä ja naisia, kaikki kristittyjä, vaan eri säätyä ja asemaa. Kaikki ottivat hänet ystävällisesti vastaan. Teodooros oli ilmoittanut heille hänen tulonsa. He olivat kokoutuneet kuulemaan Teodooroksen julistavan sanaa. Myroo oli häpeissään ja hämillään näiden kunnioitettavien ja vakavien ihmisten seurassa ja istahti oven suuhun yksinäiselle paikalle, erilleen muista kuulijoista, kun Teodooros nousi ja alkoi puhua. Hän puhui synnistä ja vapahduksesta. Synti oli siihen asti Myroolle ollut melkein tuntematon käsite; vaan kun Teodooros selitti sen, oli kuin hänen tietoisuutensa olisi itsestään selvinnyt ja paljastanut nähtäväksi totuuden, joka kauan, vaikka hämäränä, oli ollut hänen sielunsa silmäin edessä.
Synnin jälkeen Teodooros puhui vapahduksesta; hän ei osoittanut sen paikkaa missään dogmatisessa oppijärjestelmässä; hän ainoastaan luki ja selvitteli yksinkertaisen kertomuksen syntisestä vaimosta, joka, kun Jeesus istui pöydässä fariseuksen Simoonin huoneessa, tunkeutui sinne, heittäytyi natsarealaisen jalkoihin, kostutti ne kyynelillään ja kuivasi ne hiuksillaan. Tämä vaimo, sanoi Teodooros, tunsi varmaan, ainakin ajoittain, surua itsensä tähden. Kenties hänellä oli kevytmielinen luonne, jonka avulla hän sai omantuntonsa nuhtelut vaikenemaan, vaan varmaan hän kuitenkin usein näki kurjien riemujensa vaihtuvan tuskiksi, tunsi hirveintä kaikesta, mitä ihminen voi kestää, nimittäin epätoivoa huvin naamarin alla.
Myroo ajatteli itseään näitä sanoja kuullessaan.
Teodooros kuvaili, kuinka fariseus, täynnä inhoa, tahtoi ajaa syntisen vaimon pois, vaan kuinka Jeesus, Jumalan poika, ylisti tämän katumuksen tuon ylpeän miehen vanhurskautta paremmaksi ja antoi hänelle synnit anteeksi ja vakuutti hänelle vapahduksen rakkauden ja uskon kautta.
Myroo heltyi itkuun. Tämä ainoa piirre galilealaisen elämästä riitti voittamaan hänen sielunsa hänelle. Syntisessä vaimossa hän tunsi itsensä ja hän olisi hänen laillaan tahtonut heittäytyä jumalallisen mestarin jalkoihin, jos tämä näkyväisessä muodossa olisi seisonut hänen silmäinsä edessä.