Näihin huoliin tuli lisäksi se suru ja mielipaha, jota Clemens saattoi hänelle. Petroksen julkinen tutkistelu oli nyt alkanut, ja joka kerta kun hän vietiin vankilasta oikeuteen, seurasi häntä kansajoukko, joka ei säästänyt mielenosoituksia hänen hyväkseen. Clemens oli kutsuttu antamaan tietoja kasvatusisästään. Sen sijaan että hän olisi nostanut kannetta Petrosta vastaan, hän oli kristittyjen kuulijoiden riemuksi heittäytynyt piispan syliin ja juhlallisesti kiittänyt häntä siitä minkä oli omavaltaisesti tehnyt vaikuttaakseen hänen kohtaloonsa. Ja kun Clemens kuuli, että oikeudenkäynti epäilemättä oli päättyvä Petroksen kuolemantuomioon, niin hän alkoi kaikesta sydämestään inhota isäänsä ja ilmaisi nämä tunteet hillitsemättömästi kansan nähden. Hän eli yhä vielä pylväskentän vieressä olevassa luolassa, ja hänen pyhyytensä maine kasvoi päivä päivältä. Homoiuusialaisia vaimoja miellytti puhutella häntä nimellä "pyhä Clemens". Se nimi hyväili nuoren itsensäkiduttajan korvaa. Hän oli voittanut taistellessaan aistillisen luontonsa kanssa, ja voiton hedelmänä oli sieluntila, jossa hän useammin seurusteli enkelein ja pyhän neitsyen kuin maailman todellisuuksien kanssa.
Kryysanteus oli käynyt Eleusiissa, jossa oli tarkastanut siellä rakennettavaa uutta temppeliä. Oli yö kun hän kotimatkallaan lähestyi Ateenaa. Yksi noita äkkinäisiä rajuja ja pian ohimeneviä myrskyjä, jotka ovat etelämaille omituisia, oli yllättänyt matkaajan. Sade tulvi virtoinaan ja salamain valkea loiste valaisi seudun.
Mutta hiukan matkaa kaksoisportista sade taukosi, ja ajuri, joka siihen asti oli kulkenut jalkasin pelästyneitten, ukontulia säikkyvien hevostensa vieressä, saattoi taasen asettua sijalleen vaunuihin herransa eteen.
He olivat pylväskentän läheisyydessä. Kryysanteus ajatteli juuri poikaansa, joka vietti yönsä avonaisessa luolassa, kun ajuri sormella näytti heikkoa valoa, joka näkyi kentältä, ja kysäisi, mistä se mahtoi tulla.
Kryysanteus astui alas vaunuista ja käski miehen ajaa eteenpäin. Hän tahtoi käydä Clemensiä katsomassa. Lampunvalo tuli tämän luolasta.
Nuori eräkäs oli luultavasti valvonut myrskyn kestäessä, sillä kurja asunto ei voinut antaa riittävää suojaa sitä vastaan.
Kryysanteus tahtoi nähdä, kuinka Clemensin laita oli. Kenties Clemens nyt, yön ja yksinäisyyden aikana, kun luonnonvoimain raivo oli alkanut asettua, oli taipuvaisempi näkemään isäänsä ja kuuntelemaan hänen hyväntahtoisia sanojaan.
Tätä toivoen Kryysanteus kulki tutun hautauspaikan poikki ja ohjasi askeleensa kentän toiselta puolen pilkoittelevaa valoa kohti.
Hän seisoi pian lähellä erakon luolaa.
Lamppu, joka oli asetettu lähelle seinää tuulensuojaan, valaisi luolan sisustan. Clemens istui sammalvuoteellaan. Hän ei ollut yksinään. Häntä vastapäätä, selkä luolan aukkoon päin, istui maassa kyyristyneenä hirvittävä olento, jonka Kryysanteus kummastuksekseen tunsi pylväspyhimys Simooniksi. Simoon oli ukonilman rajuimmillaan ollessa jättänyt patsaansa ja mennyt naapurinsa luo. He olivat jo kauan keskustelleet, ja puhelua jatkui yhä vielä, kun Kryysanteus seisahtui luolan ulkopuolelle. Simoon puhui kovalla ja vihaisella äänellä.