— Lama ragshu gojim … ne olivat Pauloksen viimeiset sanat. En unohda niitä koskaan. Hän istui tornikamarissa ja luki, kuten hänen oli tapa, Davidin psalmeja, kun minä hiivin sisään ja kuristin hänet. Se oli Jumalalle otollinen teko, joka on kirjoitettuna minun nimeni viereen elämän kirjaan. Lama ragshu gojim. Tunsitko sinä Paulosta? Ei, ei, sinä et voinut tuntea häntä. Sinä olit silloin lapsi. Tuo vääräuskoinen patriarkka oli nähnyt nälkää kuusi päivää, kun sanoma tuli, että hänen piti kuoleman. Makedonios tahtoi sen ja keisari tahtoi sen myös. Makedonios vakuutti minun saavan taivaan autuuden ja lupasi Petroksestani kasvattaa suuren miehen, jos sen tekisin.
Minä olen nyt pyhimys, ja poikani on piispa. Minä en vihannut Paulosta, vaan minä vihaan sinua, Filippos, koska olet kiittämätön, kateellinen, petollinen poika. Sanon sinulle vielä kerran: lähde täältä tai varo kynsiäni! Tunne itse, kuinka ne voivat puristaa!
Simoon hypähti Clemensin luo, ojensi pitkät, laihat käsivartensa, ja hänen lihattomat, mustanruskeat sormensa kiertyivät Clemensin kaulan ympärille.
Nuorukainen ponnisti voimiaan riistääkseen itsensä irti. Mutta turhaan.
Simoonin käsivarret ja sormet olivat kuin raudasta. Hän ei hellittänyt.
Hänen silmistään, joista loisti mielipuolisuuden tuli, näytti
sinkoilevan kipinöitä.
— Poika, kähisi hän, — vanno että lähdet täältä … ainaiseksi … tai minä kuristan sinut!
Kuoleman kauhun valtaamana Clemens olisi vannonut pyhimyksen vaatiman valan; vaan hän ei voinut. Hän oli vähällä tukehtua. Pelästys antoi hänelle silmänräpäykseksi voimaa, niin että hän pääsi seisoalleen sammalvuoteelta, jossa oli siihen asti istunut. Hän tarttui toisella kädellään julman ukon pitkään, tuuheaan partaan; toinen käsi tavoitteli vaiston-tapaisesti vihollisen silmää, tehdäkseen hänet sokeaksi.
Simoon kiljahti kuin haavoittunut villipeto. Hänen kätensä irtautuivat. Clemens oli työntänyt hänen toisen silmänsä pään sisään. Seuraavassa silmänräpäyksessä molemmat kaatuivat kamppaillen maahan.
Mutta Clemensin voimat olivat nyt lopussa. Simoon heittäytyi hänen päällensä ja kiersi uudestaan pitkäkynsiset sormensa hänen kurkkunsa ympärille kuristaakseen hänet. Clemens kävi tiedottomaksi.
Kaikkeen tähän oli mennyt ainoastaan muutamia sekunteja. Seuraavassa silmänräpäyksessä Kryysanteus oli rientänyt poikansa avuksi. Vaivoin hänen onnistui saada Clemens vapaaksi pylväsmiehen käsistä. Simoon karjahti kuin mieletön, kun tunsi uuden vastustajansa. Hän nousi seisomaan alituisista polvistumisista vääristyneille säärilleen. Verta vuoti hänen sisään painetusta silmästään; toinen näytti syöksevän tulta.
Nyt alkoi Kryysanteuksen ja pylväsmiehen välillä pitkä painiskelu, jonka kestäessä jälkimäinen osoitti raivostuneen mielipuolen koko voiman. Lamppu sysättiin maahan ja pimeys peitti taistelijaan ahtaan ottelupaikan. Kryysanteuksen onnistui siirtää taistelu luolasta ulos kentälle, ja siellä hänen nuoruudesta asti voimisteluharjoituksilla kehitetty voimansa sai voiton. Vaan voitto ei ollut ratkaiseva, niin kauan kuin Simoon vielä saattoi liikuttaa jäseniään. Taistelussa hän tavoitteli aina vastustajansa kurkkua ja hänen oli jo onnistunut tarttua siihen kiinni, kun Kryysanteus vihdoin työnsi hirveän vihollisensa vasten kaupunginmuuria ja voimakkaalla sysäyksellä musersi hänen päänsä.