Tapauksen salaperäisyys hälveni pian. Kryysanteus kiirehti ilmoittamaan viranomaisille, miten asian laita oli. Kristityt saivat tietää, että pääpakana oli murhannut heidän kunnioitetun pyhimyksensä. Ne asianhaarat, jotka hänen tekoaan puolustivat, katsoivat he sepitetyiksi valheiksi. Heidän raivoansa esti puhkeamasta ainoastaan esivallan miekka, jota täytyi pelätä. Kun homoiuusialainen papisto nouti kuolleen kaupunkiin ja juhlallisessa saatossa kuljetti ruumista pitkin katuja, tungeskeli paarien ympärillä nurjamielinen rahvas, jonka viha arkonttia kohtaan puhkesi rajuihin uhkauksiin. Ateena näytti samannäköiseltä kuin Constantiuksen kuoleman aikoina. Iltapäivällä rynnättiin vankilaan, missä Petrosta säilytettiin: ovet murrettiin auki ja väkijoukko kuljetti vangin, vastoin tämän omaa pyyntöä, hänen asuntoonsa, josta hän kuitenkin heti lähti pois antaaksensa itsensä vapaaehtoisesti oikeuden käsiin.
Liike olisi käynyt yhä uhkaavammaksi, ellei Kryysanteus olisi kiirehtinyt tukeuttamaan sitä väkivallalla. Sen vallan nojalla, minkä keisari oli antanut hänen käsiinsä, hän otti komentonsa alle Ateenassa olevan sotavoiman ja käytti sitä häikäilemättömällä ankaruudella. Keihäät sojossa legionalaiset ryntäsivät meluaviin joukkoihin ja hajoittivat ne. Verta vuoti monin paikoin kaupungissa. Yön tullessa rauha oli palautettu, ja joukko kristittyjä, jotka oli vangittu metelin aikana, suljettiin vankiloihin tutkittaviksi seuraavana päivänä kapinoitsijoina keisarillista valtaa vastaan.
Näin surkeiden olojen vallitessa valkeni päivä, jolloin Kryysanteus aikoi viettää tyttärensä häitä.
* * * * *
Karmides ja Hermione olivat tarkkaan noudattaneet niitä perinnäisiä tapoja ja pyhiä menoja, joilla esi-isät viettivät kahden rakastavaisen laillista yhdistymistä. He olivat yhteisesti uhranneet niille jumalille, jotka olivat avioliiton suosijoita, kaikkein isälle Zeukselle, Heeralle ja neitseelliselle Artemiille. Hermione oli leikannut kiharoitansa ja laskenut ne viisaudenjumalattaren alttarille. Nämä menot suoritettiin, kuten tapa vaati, häiden edellisenä päivänä.
Hääpäivän illalla tungeskeli mahtavia kansanjoukkoja Tripodikadulla ja torilla Akropoliin alapuolella nähdäkseen morsiussaattoa, kun se lähti Kryysanteuksen talosta sulhasen taloon Peiraieuksen kadun suulle. Molemmat talot olivat aamusta alkaen morsiusparin nuorten ystävien toimesta lehväksillä ja kukilla kaunistetut.
Vihdoin saatto tuli näkyviin. Sen alottivat valkeiden hevosten vetämät vaunut, joissa morsian ajoi nymfagoogoksen eli nuoderitarin vieressä; tämä oli muuan Karmideen nuorista naimattomista ystävistä. Vaunuja seurasi valkopukuinen, seppelöity joukko, soihdut käsissä. Siinä olevien kauniiden tyttöjen, Hermionen ystävien, joukossa nähtiin Ismeene ja Bereniike. Nuorukaiset, jotka parittain seurasivat tyttöjä, olivat suuremmaksi osaksi ylhäisiä muukalaisia ja Akadeemian oppilaita, tai kuuluivat sellaisiin Kryysanteuksen tai Karmideen sukulaisperheisiin, jotka, huolimatta yleisestä vihamielisyydestä arkonttia kohtaan, tavan vuoksi ottivat osaa juhlallisuuteen.
Hermione oli puettu byssos- ja purppurapukuun, ja tavan mukaan hän oli huntuun verhottu. Huntu peitti hänen kalpeat kasvonsa, jotka muutoin olisivat ilmaisseet levottomuutta, kärsimystä ja synkkiä aavistuksia.
Saattoa seurasi soittajat, joiden lyydialaisista huiluista kajahteli vilkkaita, ailahtelevia säveleitä.
Kokonaisuus näytti soihtujen valossa juhlalliselta, vaan ei suinkaan niin iloiselta kuin toiset samanlaiset menot.